Ajankohtaista

ajankohtaista-banner

Lähiruokaa resurssiviisaasti väliraportti

”Herranjestas, kun sitä syötiin! ”

Näin naurahtaa Vesangan koulun ruokapalveluesimies Sari Ruusala viimeksi tarjolla olleesta Kalastajan kiusauksesta, johon oli käytetty särkeä. ”Kiusaus oli kauniin näköistä ja hyvän makuista – suoraan valmis ruokalaji meidän kiertävälle listallemme”, jatkaa Ruusala. Näin auvoista ei tosin lähikalan matka ole silti kaikilta osin lasten ruokapöytään ollut.

Itse särkireseptiikan osalta hiomista kaipaavat lähinnä tekniset toteutukset eli raaka-ainesuhteiden ja mausteiden määrät, ei niinkään itse perusraaka-aineen käyttö. Lapsille mausteiden ja vaikkapa resepteissä käytetyn suhteellisen voimakkaan tomaattimurskan määrä täytyy määritellä toisin kuin aikuisille, ja suhteuttaa tässä särjenlihalle sopivaksi. Ruusalan mukaan särki toimii kalaruokien raaka-aineena siinä missä mikä muukin kala, kuten tonnikala tai vaikkapa hauki. ”Kalalajilla ei todennäköisesti ole suurta merkitystä”, hän linjaa. Keittiö antaa myös kiitosta kypsän särjenlihan ruodottomuudesta – toimitettu kala on kypsennetty painekeittouunissa niin, että ruodot ovat täysin pehmeitä – seikka, joka on varsin tärkeä lähes kaikille tämän päivän asiakkaille. Toisaalta tuote on siksi myös helppokäyttöinen eli jalostusaste on hyvä.

Lähiporkkanan käyttö on lisännyt porkkanan menekkiä

Pilotin toisen raaka-aineen eli porkkanan suhteen ongelmia ei sen sijaan ole ollut lainkaan. Päin-vastoin. Porkkana on ollut aiemminkin lasten suosikki, mutta nyt sen menekki on entisestään lisääntynyt ja keittiö tilaa sitä viikoittain noin viidenneksen enemmän kuin aiemmin. Tähän on johtanut lähiporkkanan loistava laatu: hyvä maku ja kaunis väri. Raasteena se on niin mehevää ja maistuvaa, että Ruusalan mukaan edes salaatinkastikkeita ei ole sen kanssa kaivattu. ”Lähiporkkanan säilyvyys on myös ollut erittäin hyvä”, kiittelee Ruusala.

Hankkeen muut tuotokset

Lähiruoka: särki ja porkkana, ovat osa Vesangan koulun ruokajärjestystä kuluvan syksyn ajan. Samaan aikaan MTT tekee laskelmia särjen kalastuksen ja käytön ympäristövaikutuksista ja Lähi- ja luomuruokaosuuskunta Mukulaari rakentaa yhteistyössä Jyväskylän hankintakeskuksen ja Kylän kattauksen kanssa toimintamallia lähiruoan verkkotukkukaupasta. Lopputulokset ja vakioidut ohjeet ovat jaossa hankkeen päätöstilaisuudessa Vesangan koululla 18.11.

Ajankohtaista

Lauantai 5.4.2014
Perjantai 23.5.2014 - Lauantai 24.5.2014
Keskiviikko 29.1.2014
Keskiviikko 11.12.2013
Keskiviikko 6.11.2013
Perjantai 14.2.2014 ja Lauantai 15.2.2014
Torstai 24.10.2013