Malako -kuulumisia

ajankohtaista-banner

Opintomatka keskisuomalaisille matkailu- ja hyvinvointialan mikroyrityksille järjestettiin lokakuussa Saksaan, Bayerin alueelle, kohteina Oberammergau ja Füssen. Matkan tavoitteena oli yrittäjien verkostoitumisen edistäminen, uusien toimintatapojen ja ideoiden löytäminen  liiketoimintaan saksalaisiin yrityksiin ja toimintatapoihin tutustumalla.

Maanantaina Lufthansa lennätti ryhmän Müncheniin, jossa vastassa oli suomenkielinen oppaamme Sirkka-Liisa. Bussissa matkalla idylliseen bayerilaiskylään, Oberammergauhun oppaamme perehdytti meitä alueen erityispiirteisiin. Ryhmä majoittui perhehotelliin, jonka toiminnasta ja verkostoista kuulimme esittelyn vielä samana iltana. Hotellin palvelu sai ryhmältä kiitosta, sillä henkilökunta osasi huomioida pienetkin yksityiskohdat ja ylittää odotukset.

Tiistaina meille avautui Oberammergaun maailmalla tunnetuksi tekemä tapahtuma, Passionspiele, aivan uudella tavalla. Tapahtumaa järjestävän toimikunnan edustaja kertoi tapahtumajärjestelyistä, laajoista verkostoista ja organisoidusta toiminnasta sekä näytti tapahtuman tilat ja vilauttipa myös rekvisiittaa. Työn ja tulosten jako verkostossa ja pitkäjänteinen tekeminen puhuttivat ryhmäämme. Näytelmää on esitetty vuodesta 1634, kyläläisten luojalleen tekemän lupauksen pohjalta, joka kymmenes vuosi. Tapahtuman järjestämiseen osallistuu lähes koko kylä laajoine verkostoineen. Vakuuttava vierailu.

Päivän toisena kohteena oli Bad Kohlgrubin kylä, jossa ryhmää ohjasi yrittien maailmaan koulutettu luonto-opas. Yrittikävelyllä löydettiin kymmenkunta kohtalaisen tuttua yrittiä ja kuultiin niiden käyttömahdollisuuksista ja vaikutuksista. Aamun sateista huolimatta ryhmä selvisi kävelystä lähes kuivin sukin. Kävelyn jälkeen saimme maistiaiset yrittiherkuista.

Osa ryhmästä kävi  Laberbahn tuolihissillä  1700m korkeudessa ihailemassa vuoristo maisemia (todellisuudessa toteamassa hernerokkasumua:) Illansuussa ensimmäisten vierailujen havaintoja ja oppeja työstettiin ryhmänä hotellin Koferstübl:ssa, jonka jälkeen tutustuttiin bayerilaiseen ruokaan yhteisellä illallisella.

Keskiviikkona tutustumme Eggensberger luomu- wellness-hotellin toimintaan Füssenissä. Yrittäjien kesken arvottiin kaksi hoitokokeilua: kelloilla toteutettava äänirentoutus ja olutkylpy. Arpaonni suosi tällä kertaa herroja, jotka palasivatkin hoidoista hyvin rentoutuneina. Hotelli vakuutti ryhmän alusta loppuun mietityllä palvelulla – kestävyys -ajattelu alkoi asiakkaan saapumisesta julkisilla kulkuvälineillä (ja sähköautolla junalta) ja jatkui kautta linjan luomuruuan, sähkösaasteettomien huoneiden, kännykättömien alueiden, luomuruuan ja luomuhoitojen avulla.

Päivän toinen vierailukohde oli ratsutila, joka järjesti pääasiassa leiritoimintaa lapsille ja nuorille. yrityksen sijainti mahdollisti mielenkiintoiset yhteistyökumppanit. Kohteessa mietittiin yrityksen kehittämiseen, ansaintalogiikkaan ja nuoren asiakkaan kohtaamiseen liittyviä asioita.

Lähtöpäivänä torstaina ryhmä istui alas ja teki yhteenvetoa nähdystä ja koetusta. Bussi starttasi kohti Müncheniä klo 10. Münchenissä aikaa tutustua kaupunkiin erityispiirteineen oli noin 4h. Oppaan vinkeillä löytyi ruokatorit ja galleriat. Paluulento lähti 19.35 eli perillä kotona Keski-Suomessa ryhmä oli varsin varhain perjantaiaamuna.

Palautteen mukaan matkan parasta antia oli verkostoituminen ja sen tärkeyden ymmärtäminen.  Ansaintalogiikka ja palvelutuotteen sisällöt olivat myös paljon pohdittuja aiheita. Kuvia matkalta löytyy galleria osiosta.