Arkistot

ajankohtaista-banner

Maaseutumatkailuseminaarin tapahtumakäsikirja

Valtakunnallinen maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaari järjestettiin tänä vuonna Keski-Suomessa Kylpylähotelli Peurungassa 19.-20.3. Järjestelyissä Maalla-hanketta auttoivat mm. Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat. Oheistuotteena opiskelijat laativat tapahtumalle oman käsikirjan, johon voit tutustua täällä. Tapahtumakäsikirjaa on mahdollista soveltaa myös muiden seminaarien järjestelyissä.

InnoElma-tunnustuspalkinto jaetaan tänä vuonna kotimaiselle elintarvikkeelle.  Palkinnon arvo on 3 000 euroa, ja sen lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Marraskuussa ELMA maaseutumessuilla Helsingin Messukeskuksessa jaettavan palkinnon saajaa voi ehdottaa 25.10. saakka.

InnoElma-palkinnon tarkoituksena on tuoda esiin innovatiivisia suomalaisia maaseudun tuotteita. Palkinnon saavan elintarvikkeen tulee hyödyntää kotimaista osaamista. Lisäksi painotetaan tuotteen omaleimaisuutta, kestävää kehitystä, jatkuvaa laatutyötä. Palkinnolla halutaan myös kannustaa pienyrittäjiä yhteistyöhön muiden alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa sekä kehittämään palveluitaan ja tuotteitaan. Näin lisätään innovatiivisten suomalaisten tuotteiden ja palveluiden tunnettuutta ja arvostusta.

InnoElma-palkinnon saajan valitsee tänä vuonna raati, johon kuuluvat ylitarkastaja Juuso Kalliokoski ja lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä sekä ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry:stä.

Ehdotuksia palkinnon saajaksi voi lähettää sähköisellä lomakkeella ELMA maaseutumessujen nettisivuilla (www.elmamessut.fi) lokakuun 25. päivään asti. Palkinto julkistetaan ELMA maaseutumessuilla Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 22.11.2013.

Lue lisää

InnoElma-internetsivut

Visit Finland -uutiset elokuu 2013

Tuorein Visit Finlandin uutiskirje on ilmestynyt. Uutiskirjeessä käsitellään mm. tulevia tapahtumia, visitfinland.com -sivustoa ja Visit Finlandin kampanjoita. Tutustu uutiskirjeeseen Visit Finlandin internetsivuilla.

Matkailukonferenssi Kotkassa 10.–11.9.2013

Vielä ehtii mukaan Kotkassa 10.–11.9.2013 järjestettävään kansainväliseen yhteisölähtöisen matkailun konferenssiin!

Communities as a part of sustainable rural tourism – success factor or inevitable burden?-konferenssi on tarkoitettu matkailun kehittäjille, tutkijoille, kouluttajille, hallinnolle sekä yrittäjille. Tavoitteena on tuoda osallistujille uusinta tietoa ja näkökulmia siihen, miten paikalliset ihmiset ja paikallisyhteisöt voidaan ottaa mukaan mukaan matkailun kehittämiseen maaseudulla. Mitä hyötyjä tästä on, miten käytännössä yhteistyökuvioita on rakennettu yritysten ja yhteisöjen välille sekä mitkä ovat olleet keskeisiä ongelmakohtia toiminnassa? Tarjolla konferenssissa on esityksiä 16 erimaasta teemaan liittyen maailman eri puolilta aina Afrikkaa ja Kauko-Itää myöden. Konferenssi on englanninkielinen.

Ilmoittautua ehtii vielä 18.8. asti. Osallistujia on jo yli 100, mutta mukaan mahtuu vielä! Kahden päivän konferenssin hinta on 150 € sisältäen konferenssin, lounaat/kahvin, konferenssipäivällisen sekä materiaalin (opiskelijahinnoista voit kysyä lisätietoa järjestäjiltä). Lisäksi on mahdollisuus osallistua konferenssin jälkeen järjestettäville opintoretkille, joko Suomeen, Viroon tai Venäjälle.
Ilmoittautumislomake, konferenssin ohjelma ja lisätietoja on saatavilla konferenssin kotisivuilta: www.seprat.net/seminar2013

Konferenssin järjestävät yhteistyössä Central BalticInterreg IVASuomi-Viro ohjelmasta rahoitettu COMCOT-hanke (http://pk.emu.ee/en/comcot), Maaseutuverkosto, sekä Kehittämisyhdistys Sepra ry.

Tule päivittämään tietojasi yhteisölähtöiseen matkailuun liittyen sekä tapamaan alan parissa työskenteleviä eri puolilta maailmaa!

TERVETULOA!

Karstulanseutu Oy: Uutiskirje 7/2013

Karstulanseudun tuorein uutiskirje on ilmestynyt. Uutiskirjeessä käsitellään syksyn tulevia koulutuksia. Tutustu uutiskirjeeseen heidän internetsivuillaan.

 

Maaseudun Tulevaisuuden Tekijä 2013 on kilpailu, jonka avulla halutaan korostaa maaseudulla toimivien yrittäjien työpanosta sekä kannustaa heitä kehittämään elinkeinoaan.

Julkisuuteen halutaan tuoda menestyneitä toimintamalleja, tuoteideoita ja lisäelinkeinoratkaisuja, joilla edistetään maaseudun elinvoimaisuutta.

Kilpailun tuomaristo koostuu merkittävistä yhteiskunnan vaikuttajista sekä tuottajajärjestöjen ja kilpailun yhteistyökumppaneiden edustajista.

Lue lisää: www.maaseuduntulevaisuudentekija.fi

VENÄLÄISET MATKAILIJAT – Mitä he odottavat ja kuinka heitä palvellaan?

Tervetuloa Maaseudun sivistysliiton koulutukseen tiistaina 10.9. klo 10:00 – 15:15 Ruotsulan Hovi, Jämsä (Turkinkyläntie 74)

Päivän aikana käsitellään mm. Venäläisten asiakkaiden erityispiirteitä, odotuksiaan matkailijoina sekä kulttuurisidonnaista  viestintää venäjänkielisten asiakkaiden palvelutyökaluna. Puheenvuoron saavat myös Himosmaailman, JÄMSEKin matkailun sekä Maaseudun sivistysliiton edustajat.

Hinta 80,00 Eur (sis. alv) sis. ohjelman, aamu- ja iltapäiväkahvin sekä lounaan.

Ilmoittautuminen viimeistään 3.9. mennessä!
Ole nopea – kurssille mahtuu rajoitettu määrä osallistujia.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset:
Heli Korhonen, puh. 044 568 1207,  heli.korhonen@msl.fi
Ari Pekka Pasanen, puh.  044 5681 132, aripekka.pasanen@msl.fi

HUOM! Tarkempi ohjelma liitteenä.

LOMA-ASUNTO SAVIN OY etsii välitykseensä mökkejä ja pienempiä  hotelleja

Äänekoskelainen Loma-asunto Savin Oy etsii majoituskohteita välitettäväksi sivuilleen osoitteeseen: www.savin.fi

Yritys on kiinnostunut yhteistyöstä niin yksityisten vuokraajien kuin yritystenkin kanssa.  Asiakaskunta koostuu ulkomaista, pääosin venäläisistä, matkailijoista ja käytössä olevat kielet ovat englanti, venäjä ja suomi.

Lue lisää liitteenä olevasta tarkemmasta yritysesittelystä.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä suoraan Stanislav Saviiniin

Lisätiedot:
Stanislav Savin
Loma-asunto Savin Oy
stanislav.savin@gmail.com
Puh
. 044 945 5166

OSKE uutiskirje

Reipasta syksyä OSKE:sta!

Kesän aikana matkailu on saanut ansaitsemaansa huomiota mediassa. Vapaavuori twiittasi matkailun kasvaneen 5%. Mitä matkailun kasvu sinulle tarkoittaa? Seuraa www.twitter.com/experiencebiz ja osallistu keskusteluun!

Lue koko uutiskirjeemme netissä: www.experiencebusiness.fi/uutiskirje.

Hankkeissa tapahtuu

  • Matkailuyrittäjien Kiina-valmennuksiin vielä tilaa
  • SantaPark on Rovaniemen Joulubrändin tulenkantaja

Tietoa, työkaluja, toimintamalleja

  • MEK koosti faktat matkailualan tuottavuudesta
  • AV-alan myynti laski: Tanja Ahven-Posio bloggaa kannustinjärjestelmän merkityksestä

Tapahtumia

  • Saimaa Summit Tourism 19.-20.9.
  • Matkailu Goes Games 3.10.
  • Rucola Plus -loppuseminaari 16.10.

Muuta

  • Horisontti 2020 -ohjelmaan haetaan näkemyksiä elämystaloudesta
  • OSKE valmistautuu ohjelman loppuun: Uutiskirjeen jakelulista siirtyy MEK:lle.

Uutiskirjeen ovat tuottaneet yhteistyössä Lapin, Savonlinnan seudun, Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Jyväskylän seudun osaamiskeskukset.

Workshop järjestetään Järvilinnassa Laukaassa teemalla turvallisuus. Vieraaksemme saapuu mm. kuluttajaneuvoja ja Himos Festival Oy:n turvallisuuspäällikkö.

Maukkaita makuja Keski-Suomesta tarjolla Herkkujen Suomessa

Lähiruokaa voidaan tuottaa myös Suomen suurimmalla kaalikäärylelinjastolla. Tämä on mahdollista, kun keuruulainen Pappilan Pidot valmistuttaa omilla resepteillään lähiraaka-aineista maukkaita kaalikääryleitä paikallisella elintarviketuottajalla. Lisätietoja: http://www.pappilanpidot.fi/fi/pappilan-kaaryleet

Hunaja on herkuista vanhimpia, mutta sille löytyy yhä uusia käyttötarkoituksia. Tiesitkö esimerkiksi, että hunajasta voi valmistaa tehokasta urheilujuomaa? Hunaja käy nykykuluttajille myös ekotehokkuutensa ansiosta. Komppa-Seppälän luomuhunajatilan Voi hyvin –hunajaa voi käyttää niin leivontaan kuin ihonhoitoonkin – hyvällä omallatunnolla. Tila on Suomen suurin luomuhunajan tuottaja. Lisätietoja: http://www.voihyvinhunaja.fi/wb/

Mitä taas olisi ajateltava käsin tehdystä suklaasta, jonka kääreessä lukee ”Tänä iltana minun päätäni ei säre”? Ainakin silloin voi odottaa hemmotteluhetkiä Sate Herkkutuotteen suklaan parissa. Saten suklaisiin kuuluu makuja ja vivahteita ympäri maailmaa, ja maut leivotaan suklaaksi käsin Jämsässä. Valikoimiin kuuluu myös tuoretta toffeeta, joka ei tartu hampaisiin. Lisätietoja: www.sateherkkutuote.com

Gluteenittomasta kaurasta valmistettu talkkuna käy niin mustikkapöperöön, jäätelön päälle kuin sämpylän tai suklaakakunkin ainekseksi. Talkkuna valmistetaan Hirvelän tilan puhtaista kauroista, ja sitä saa useista kauppaketjuista. Lisätietoja: http://www.hirvelantalkkuna.fi/index1.html

Leivällä ja leivällä on eroa. Saarijärveläinen Äijäsen kotileipomo on hemmotellut keskisuomalaisia muhevan ja lisäaineettoman leivän ystäviä runsaalla tarjonnallaan jo vuodesta 1964. Äijäsen valikoimiin kuuluu niin ruoka- ja kahvileipiä kuin riisipiirakoita ja pikkuleipiäkin. Lisätietoja: http://www.kotileipomo.com/index.php?id=1

Oletko maistanut Saarijärvellä viljellyn lohen mätiä kylmäsavustettuna, oman pellon ruisleivän kanssa ja puskamehulla höystettynä? Pariisintieltä Saarijärven takamailta tuodaan helsinkiläisille herkkusuille Roppilaxin kala-annoksia, jotka vievät kielen mennessään. Lisätietoja: http://www.roppilax.fi/index.html

Kalakukko ei ole vain savolaisten yksinoikeus – keuruulaiset kalakukot ja kukkoset saattavat olla jopa maukkaampia! Perinneleipurien valikoimasta löytyy myös rieskoja ja ruisleipiä sekä uutuutena leivinhiivatonta saaristolaisleipää. Lisätietoja: perinneleipurit@suomi24.fi

Lampaat elävät Vehkomäen tilalla Keuruulla onnellisen elämän villaa tuottaen, jonka jälkeen niiden stressaantumattomasta lihasta tehdään lähilihasäilykkeitä. Lampaanvilla- ja lampaanturkistuotteiden lisäksi Vehkomäen tilan emäntä loihtii uniikkeja pellava-asuja. Herkkujen Suomeen Paula tuo lammastuotteiden lisäksi kotitilan luomumunia. Lisätietoja: http://www.vehkomaki.fi/index.php?p=lammastila

 

Herkkujen Suomi hemmottelee lähiruuan ystäviä Helsingissä

Keskisuomalaiset ruokatuottajat ovat esillä Helsingin ydinkeskustassa, Rautatientorilla Herkkujen Suomi –tapahtumassa 22.-24.8.2013. Edellisvuosina tapahtuma on houkutellut paikalle noin 60 000 lähiruuan ystävää. Samaan aikaan järjestetään myös pienpanimoiden oluisiin keskittyvä Syystober-tapahtuma, joten lähiruokaherkkujen painikkeena voi maistella oluita. Ruuan ja oluen lisäksi tapahtuma-alueella on ohjelmaa koko perheelle. Tapahtuma on avoinna torstaina (Taiteiden yö) klo 16–22, perjantaina 11–20 ja lauantaina klo 10–18. Keskisuomalaiset ruokatuottajat esittäytyvät E-teltassa, missä Osuuskunta Kumina tarjoilee päivittäin vaihtuvaa maistiaismenua 500 ensimmäiselle herkkusuulle.

Herkkujen Suomen yhteydessä järjestetään myös kaupan ja ravintoloiden sisäänostajien ammattitapahtuma, jossa he voivat verkostoitua pienten elintarvikeyritysten kanssa.

Keskisuomalaisten elintarvikevalmistajien osallistumista tukee Jyväskylän ammattikorkeakoulun  Ruokaketjuilla kasvuun- koulutushanke. Hankkeen rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii MTK.Lisätietoja tapahtumasta Herkkujen Suomen sivuilta.

Lisätietoja keskisuomalaisesta herkkutarjonnasta:
Sari Mäkinen-Hankamäki
, Herkkujen Suomen maakuntakoordinaattori
p. 040 551 4503, sari.makinen-hankamaki@jamk.fi

Suomalaisia elintarvikkeita ranskalaisille herkkusuille

Suomen suurlähetystössä Pariisissa järjestetään tuottajatapahtuma suomalaisille elintarvikkeille 17.10.2013. suomalaisten tuotteiden esittelytapahtuman Pariisissa, jonne olemme kutsuneet tärkeitä ranskalaisia ruoka-alan toimijoita, ostajia ja tukkureita, maineikkaita catering-yrityksiä ja ravintoloitsijoita, Michelin ravintoloiden keittiömestareita, Pastrymestareita ja muita mahdollisia yhteistyökumppaneita. Suomalaisista raaka-aineista valmistetaan näyttävää syötävää, jotta huipputekijät ja ostajat pääsisivät herkuttelemaan suomalaisilla tuotteilla, ja harkitsemaan niiden käyttöä omissa ravintoissa ja tukuissa.

Tilaisuus on tarkoitettu suomalaisille tuottajille ja elintarvikealan yrityksille, jotka ovat kiinnostuneita Ranskan elintarvike- ja gourmet-markkinoiden tarjoamista ainutlaatuisista mahdollisuuksista. Teemana on suomalaiset puhtaat, maukkaat ja terveelliset elintarvikkeet ja niiden aito maku.

Tapahtuman tarkoituksena on edistää suomalaisten herkkutuotteiden, juomien ja laatuelintarvikkeiden tunnettavuutta, vientiä ja myyntiä Ranskassa. Tilaisuuteen odotetaan 80-100 kutsuvierasta: elintarvikealan sisäänostajia, ravintoloitsijoita, merkittäviä tukkureita, jakelijoita, catering-yrityksiä ja maineikkaita ranskalaisia keittiömestareita.

Team Finland on mukana tapahtumassa, ja Suomen Bocuse d’Or kandidaatti Matti Jamsen on myös luvannut osallistua tapahtumaan.

Lisätietoa löytyy liitteestä.

Ruokatiedon tapahtumakalenterista löydät ruokaan liittyvät tapahtumat, festivaalit, messut ym. kätevästi!

Kalenterin löydät täältä.

Lapsilla puutteelliset käsitykset ruuan alkuperästä

 

Lapsilla ei ole kovin selvää käsitystä siitä, mistä ruoka lautasillemme tulee. Suomessa ja Englannissa julkaistut selvitykset kertovat, että ruokakasvatusta pitäisi lisätä molemmissa maissa. Ruuan alkuperän tietäminen kuuluu kuluttajataitoihin.

Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.