Arkistot

ajankohtaista-banner

Ilkka Talven kokemuksia Maaseutumatkailun kehitysseminaarista.

Hei!

Olin maaseutumatkailuyrittäjien ja kehittäjien seminaarissa ke 20 3.2013, kuten oli ilmoittanut. Minulle jäi ainakin keskiviikon osalta positiivinen mielikuva alustajien puheiden perusteella. Puheet olivat hyvin jäsenneltyjä, sopivan mittaisia ja pysyen riittävän tiukasti annetuissa aiheissa.

Olin matkannut aamulla aikaisin Peurunkaan Ravintola Patapirtin omistajan Tarja Uusipaaston kanssa jutellen seminaarin päivän aiheista ja mitä itse ajattelemme niistä.

Oli hauskaa huomata, että lähes kaikki alustajat puhuivat saman lailla kuin me autossa.

Erityisesti mieleeni jäi MEK:n kehityspäällikkö Terhi Hookin esittelemä uusi mainosvideo Suomestaja Haaga-Helian projektipäällikkö Kristiina Havaksen puhe aiheesta ruoka osana menestyvää matkailutuotetta. Olipa asiakas tulossa mistä kulttuurista tahansa, huonolla ruualla voi pilata koko muun tuotteen. Ehdin vaihtaa Havaksen kanssa päivän aikana muutamia ajatuksia nuotioruokailusta, josta aiheesta eräs hänen oppilaistaan oli paria päivää aikaisemmin haastatellut minua opinnäytetyöhön.

Eniten keskustelua sai aikaan Valviran ryhmäpäällikkö Kai Kunnas aiheestaan maaseutumatkailuyrityksen anniskeluoikeudet. Nykyisen lainsäädännön tulkinta tuntui harmittavan voittopuolisesti kyselijöitä yleisön joukosta. Milloin liikutaan lain harmaalla alueella mietitytti monia.

Päivän hauskin ja samalla opettavaisin puheenvuoro kuultiin Laukaan Tupaswillan yrittäjän, Erkki Kauppisen, suusta. Sitkeällä yrittämisellä ja hyvällä idealla on edelleenkin mahdollisuus pärjätä yrittämisen kivisellä polulla.

Paljon keskustelua herätti myös AmChamFinlandin toimitusjohtaja Kristiina Heleniuksen aihe: Ensin myydään maa ja sitten vasta lomakohde. Monissa yleisön joukosta tulleissa kysymyksissä oltiin huolissaan pienemmän alueen tai yrittäjä joukon näkyvyys kansainvälisillä matkailumarkkinoilla.

Päivän päätti paneelikeskustelu: Näkyvätkö suomalaisuuden vahvuudet tarpeeksi matkailutuotteissa – uskallammeko olla rohkeasti erilaisia? Monissa puheenvuoroissa epäiltiin, etta suomalainen matkailutarjonta ei erotu muusta Skandinaavisesta tarjonnasta, vaan olemme muiden silmissä osa sitä. Suomalaisesta smalltookista vaihdettiin myös ajatuksia, heiluuko meillä kädet kuin Veltto Virtasella vai olemmeko kuin Räikkönen, ja jos olemme, haittaako se?

Järjestelyt toimivat hyvin; niihin oli panostettu vaikka tietysti minun yritykseni nimi oli väärin kirjoitettu!

Ilkka Talvi

Ravitsemuksella terveyttä ja hyvinvointia kuntalaisille vauvasta vaariin – ruokaan panostaminen kannattaa!

  • Keskiviikkona 10.4.2013 klo 13-15, Keski-Suomen museon auditorio

Hyvä ravitsemus edistää jokaisen kuntalaisen terveyttä elämänkaaren kaikissa vaiheissa ja tulee lisäksi tuottamaan kunnalle säästöjä.  Hyvän ravitsemuksen turvaamiseksi tarvitaan monien hallinnonalojen yhteistyötä ja ravitsemus on tärkeä osa kunnan hyvinvointistrategioita.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta haluaa muistuttaa kunnallispoliitikoita ja muita kunnan päättäjiä sekä kunnan toimijoita ravitsemuksen merkityksestä kuntalaisten hyvinvoinnille. Työkaluksi on tuotettu opas ”Ravitsemuksella hyvinvointia”, johon on koottu hyvän ravitsemuksen edistämiseksi annetut suomalaiset suositukset ja siinä esitellään esimerkkejä kunnissa tehdyistä hyvistä käytännöistä. Opas on postitettu kaikille uusille valtuutetuille. Tässä tilaisuudessa pohdimme yhdessä kuntalaisten ravitsemuksen edistämistä Keski-Suomen kunnissa.

Tilaisuuden järjestää Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja sen toteuttamisesta vastaa Keski-Suomen sairaanhoitopiiri.

Tarkemmat tiedot.

 

 

 

Karstulanseutu Oy: Uutiskirje 5/2013

Karstulanseudun tuorein uutiskirje on ilmestynyt. Uutiskirjeessä käsitellään mm. tulevia tapahtumia ja syksyllä järjestettäviä koulutuksia. Tutustu uutiskirjeeseen heidän internetsivuillaan.

Jämsek Oy:n maaliskuun 2013 uutiskirje

Jämsek Oy:n maaliskuun 2013 uutiskirje on ilmestynyt. Kirjeessä käsitellään mm. yritysrahoitusta, kehittämisen painopisteitä, Jämsän markkinoinnin tehostamista ja Jämsän seudun yöpymistilastoja. Lue uutiskirje Jämsekin sivuilta!

Maaseutumatkailuseminaari esillä blogeissa

Valtakunnallisessa maaseutumatkailuseminaarissa Peurungassa 19.-20.3.2013 oli mukana myös bloggaajia. Tutustu hienoihin postauksiin upeine kuvineen!

 

Maaseutumatkailun seutuinfokierros jatkuu

Maaseutumatkailun seutuinfoja järjestetään seuraavasti:

  • Joutsa ti 9.4. klo 9-11.30, Joutsan kunnantalon valtuustosali
  • Saarijärvi ke 17.4. klo 9-11.30, Saarijärven museo
  • Viitasaari ke 24.4. klo 9-12, Wiikin kartano

Tilaisuuksien ohjelma:

  • Maaseutumatkailun ajankohtaiset kuulumiset, Maalla-hanke
  • Seudun matkailupalveluissa tapahtuu, seudun matkailuvastaavan puheenvuoro
  • Ely-keskuksen tarjoamat rahoituspalvelut, yritysasiantuntija Risto Piesala, Keski-Suomen Ely-keskus
  • Maaseutumatkailuyrityksen viestintäsuunnitelma ja Lähelläsi-ydinviesti , Maalla-hanke

Lounastauko 11.30-12.15

Päivä jatkuu kestävän matkailun työpajalla Joutsassa ja Saarijärvellä, KESMA II –hanke/ Petra Blinnikka.

Iltapäivän ohjelma klo 12.15-15.00:

  • Mitä ekologinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys konkreettisesti tarkoittaa?
  • Missä olet nyt ja minne haluat päästä? Omien kehityskohteiden valinta
  • Miten kehityspolku kestävyyteen jatkuu?

Jyväskylän seutuinfo järjestetään toukokuussa. Tarkkaille maalla.info-sivuja!

Kahvitarjoilun varmistamiseksi ilmoittaudu mukaan alla olevaa ilmoittautumislomaketta käyttäen tai Mari Hakkaraiselle, mari.hakkarainen@jamk.fi, 050 406 6057. Ilmoittautumislomakkessa voit valita osallistutko koko päivän tilaisuuteen vai ainoastaa aamu- tai iltapäivään.

Ilmoittaudu maaseutumatkailun seutuinfokierrokselle ja kestävän matkailun työpajaan:

Suomen matkailutoimialaa kuvaavat viralliset tilastot eivät anna riittävän kattavaa kuvaa matkailun toimialan kapasiteeteista, mer­kityksestä ja vaikutuksesta

Viralliset tilastot jättävät ulkopuolelleen muun muassa kaikki alle kymmenen huonetta sisältävät majoitusyritykset. Myöskään yritysten palvelutarjonnasta ei ole ollut saatavilla kattavaa, yksityiskohtaista tietoa. Tiedon vajavaisuus voi pahimmassa tapauksessa johtaa elinkeinon merkityksen aliarvioimiseen ja vaikuttaa alueiden houkuttelevuuteen matkailuinvestointien kohteena.

Tähän haasteeseen vastataan keräämällä tietoa sähköpostikyselyin maaseutumatkailuyrittäjiltä valtakunnalliseen matkailun toimialan sähköiseen tietopankkiin ( www.tietovarannot.fi ). Sähköpostikysely on jo käynnistynyt ja vastausaikaa on jatkettu sunnuntaihin 21.4. Lisäksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelman opiskelijat aloittavat soittokierroksen lähiaikoina. Kysely on äärimmäisen tärkeä, joten muistattehan vastata! Vastaaminen vie aikaa maksimissaan 15 minuuttia.

Kattavaa tietoa matkailutoimialasta odottavat alueiden päättäjät, kehittäjät, rahoittajat, koulutus- ja tutkimuslaitokset ja yrittäjät. Tämän lisäksi kerättävä tieto on tärkeää myös valtakunnallisesti. Sitä tulevat hyödyntämään Matkailun edistämiskeskus, Matkailun teemaryhmät ja eri ministeriöt.  Yrityskohtaista tietoa ei luovuteta kolmansille osapuolille ilman asianomaisen lupaa. Ammattikorkeakoulu saa oman maakuntansa kerätyn tiedon opetus-, tutkimus- ja kehitystoimintansa käyttöön.

Yhteisen valtakunnallisen projektin koordinoijana toimii Itä-Suomen yliopisto. Maakunnalliset tiedot pankkiin kerätään ammattikorkeakoulujen toimesta. Keski-Suomessa asiaa vie eteenpäin JAMKin Maalla-tiedotushanke.

Tule mukaan jarjestamaan gc-avoimien ovien päivää 16.5.

Green Care Finland ry järjestää 16.5.2013 valtakunnallisen avoimien ovien päivän. Päivän tarkoitus tuoda esiin Green Care -toimijoita ja yrittäjiä. Kantava ajatus on mahdollistaa tutustumishetki luontolähtöisestä hyvinvointitoiminnasta kiinnostuneille. Asiakkaat ja palveluntuottajat tapaavat toisensa.

Löytyykö omalta alueeltasi yrityksiä tai toimijoita, jotka olisivat kiinnostuneita osallistumaan tähän tapahtumaan?

Haemme siis kohteita, joissa luonto on tavalla tai toisella mukana hyvinvointi-, matkailu- tai kasvatuspalveluiden tuottamisessa. Päivän ohjelmaan voi sisältyä tutustumista, toiminnallisuutta ja elämyksellisyyttä sen mukaan, mitä omasta toiminnasta halutaan kävijöille esitellä.

Vierailu on kävijöille maksuton. Erillisinä tarjottavat palvelut (esim. toiminnalliset työpajat tai talutusratsastus) voivat olla maksullisia tai maksuttomia.

Green Care Finland ry on suunnitellut logon tapahtuman käyttöön. Se on saatavilla osoitteessa www.gcfinland.fi/avoimet_ovet. Yhdistys julkaisee sivuillaan listan tapahtumaan ilmoittautuneista kohteista sekä levittää tapahtuman valtakunnallista tiedotetta.

Alueellisten hanketoimijoiden toivomme lähtevän mukaan tapahtumaan. Sitä voi alueellisesti markkinoida ja tiedottaa. Valtakunnallista tiedotetta voi soveltaen käyttää alueiden omaan tiedotukseen.

Tapahtumasta lisätietoja anni.tarkiainen(at)kpedu.fi tai 040 808 5034

GC-toimijoiden ilmoittautuminen avoimien ovien päivään 27.3.2013 mennessä osoitteessa: www.mtt.fi/kyselyt/avoimetovet

Voimaa-hanke, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. anja.yli-viikari(at)mtt.fi tai 040 6843965

Green Care aluetapaamiset Mikkelissä ja Oulussa

TULOSSA (merkitse jo kalenteriin, lisätietoja lähiaikoina):

VoiMaa! Green Care -yrittäjyydestä elinvoimaa maaseudulle -hankkeen yhden päivän mittaisia verkostoitumistapaamisia Green Care –hanketoimijoille:

Itäinen Green Care –aluetapaaminen Kenkäverossa, Mikkelissä torstaina 18.4.2013 klo 10 alkaen. Yhteyshenkilö  ritva.mynttinen@helsinki.fi

Pohjoinen Green Care –aluetapaaminen Oulussa torstaina 30.5.2013 klo 10.00 alkaen. Yhteyshenkilö miia.latvala@psk.fi

Kummassakin pajassa tutustutaan sekä vaihdetaan kuulumisia, kokemuksia ja ajatuksia tulevaisuuden suunnitelmista ja mahdollisesta yhteistyöstä. Itäisessä pajassa teemana on lisäksi tutkimus ja pohjoisessa pajassa mm. palaute GC-toimijoiden ensimmäisestä Avointen ovien päivästä (16.5.2013) sekä suunnitteilla oleva Iso-Britannian matka.

Green Care yrittäjiä ja asiasta kiinnostuneita etsitään Keski-Suomessa

Hyvinvointia luonnosta Keski-Suomessa – Green Care –esiselvityshanke on alkanut helmikuussa 2013. Green Care -toiminta on maaseutuluonnon resurssien, kuten metsän ja maiseman tai maatilan töiden hyödyntämistä hyvinvoinnin edistämisessä. Esimerkkinä tästä ovat hoiva-alan ja matkailualan monet hyvinvointipalvelut.

Hankkeen tavoitteena on kartoittaa Green Care –toimijat, alalla tarjottava koulutus, alasta kiinnostuneet sekä yrittäjien kehittämistarpeet Keski-Suomen alueella. Green Care -yrittäjyydellä on hyvät mahdollisuudet  kehittyä maakunnalliseksi vahvuudeksi Keski-Suomessa. Monille jo toimiville yrittäjille Green Care on myyntivaltti ja keino löytää uusia käyttäjäryhmiä maaseutumatkailuun ja uusia palvelumuotoja sosiaali- ja terveyspalveluiden tueksi.

Jos sinulla on jo kuvatunlaista yritystoimintaa tai muuten kiinnostuit, ota yhteyttä hankekoordinaattori Petri Honkoseen petri.honkonen@msl.fi tai 044-5681216.

Hanketta koordinoi Maaseudun Sivistysliiton aluekeskus Saarijärvellä ja hanketta rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kautta.

Best of Finland tapahtumaan voit tutustua tästä linkistä:

http://www.mek.fi/W5/events/index.nsf/%28Pages%29/Tapahtuman_info

Ilmoittaudu mukaan mmahdollisimman pian jos kiinnostaa.

Pikatreffit Rafla-messujen yhteydessä Peurungassa 15.4.

PIKATREFFIT – keskisuomalaisten ruokaketjun toimijoiden kohtauspiste

  • 15.4.2013 klo 15 – 20.30
  • Kylpylähotelli Peurunka, Peurungantie 85, 41340 Laukaa

Kolmatta kertaa järjestettävät Pikatreffit toteutetaan tänä vuonna Rafla 2013 -messujen yhteydessä.

  • Pikatreffit ovat suora kontaktimahdollisuus ammattikeittiöiden ja keskisuomalaisten pienten elintarvikeyritysten sekä tuottajien välillä
  • Tavoitteena on lisätä tietoisuutta maakunnan elintarviketarjonnasta ja ammattikeittiöiden tarpeista sekä asiakaslähtöisistä toiveista tuotekehityksen kannalta
  • Paikalle toivotaan mahdollisimman monia keskisuomalaisia mikroelintarvikeyrityksiä tuote-esittelyineen
  • Yritystoimintaa tai sopimusviljelyä suunnittelevat tahot, logistiikkayritykset sekä kaupan edustajat ovat myös lämpimästi tervetulleita tilaisuuteen
  • Messuvieraat ovat hotelli- ja ravintola-alan ammattilaisia ympäri Suomen

Pro Ruokakulttuuri -hanke on varannut messuilta neljä pöytää maakunnan yrittäjien esittelykäyttöön.
Yrittäjille tilaisuus on meidän varaamiimme pöytiin maksuton, mutta järjestävä taho toivoo mahdollisia tuote-esittelyitä myös yhteiseen buffetpöytään.

Lisätietoja tapahtumasta ja ilmoittautumiset 8.4.2013 mennessä:
Pro Ruokakulttuuri -kehittämishanke, Minna Välipirtti, minna.valipirtti@jamk.fi, gsm 050 576 9307

Matkailun teemaryhmä: Maaseutu&Matkailu -lehti on ilmestynyt

Tämän kertaisin numeron teemana on kestävä matkailu. Tutustu lehteen Matkailun teemaryhmän internetsivuilla.

Terveiset ITB -messuilta Berliinistä.

6.-8.3.2013 ryhmämme tutustui maailman suurimpiin matkamessuihin Berliinissä. Tilaisuus alkoi hulppeilla avajaisilla, joita isännöi Indonesia toisena isäntämaana. Avajaisissa puhuivat mm. Indonesian presidentti Yudhoyono ja Saksan liittokansleri Merkel. Tilaisuus oli ylibuukattu, mutta tungoksesta huolimatta pääsimme näkemään upeita tanssiesityksiä ja maistamaan indonesialaista ruokaa. Ruuan hakeminen seisovasta pöydästä tapahtui toiseen tyyliin, kuin Suomessa – kyynärpäiden käyttö oli sallittua, jopa suotavaa.

Messuosastot löytyivät 26:sta hallista. Esillä oli 180 maata. Suomen Visit Finland osasto löytyi pohjoismaiden osastolta ja sai ryhmältämme kritiikkiä vaatimattomuudestaan. Missä näkyi esimerkiksi saunamme? Monet Pohjois- ja Keski-Euroopan maat olivat asiallisesti esillä taustakuvineen, esittelytiskeineen, harmaine pukuineen ja esitteineen, mutta ohjelmallista osuutta näkyi enemmän Aasian ja Afrikan halleissa. Suomen osaston piristys olivat aika ajoin esiin pistäytyneet Muumit. Kävijoitä messuilla oli tänä vuonna noin 180 000.

Eniten messuilla hämmästytti tapahtuman koko – tarjontaa oli valtavasti ja pääasiassa suurilta toimijoilta. Silti osallistumista voi suositella jokaiselle matkailualan toimijalle. Messujen aikana firmat tekevät kauppaa, sopimuksia allekirjoitettiin tulevalle vuodelle – on valmistauduttava etukäteen, jos mielii neuvotteluihin mukaan. Ryhmä koki opintomatkan edistäneen verkostoitumistavoitteita, avanneen silmiä kilpailukentän laajuudelle ja markkinointityyleille, ja rohkaisseen luomaan itse kontakteja muihin matkailualan toimijoihin -  käyntikortit on pidettävä aina mukana! Kortteja jaettiin ja keskusteluja käytiin pienimuotoisemmin meidänkin porukassamme.

Käveltyämme jalat kipeiksi messuilla jäi perjantaille hieman vapaata aikaa. Ryhmä tutustui omatoimisesti mm. East Side galleryyn eli Berliinin muurin taideteoksiin ja kaupungin nähtävyyksiin kiertoajelulla.

Koulutuspäivän materiaalit 14.2.2013

Mika Niskasen esitys löytyy tästä

Matkailun Edistämiskeskuksen tuotesuosituskorttien mallikappaleet taas ovat tämän linkin takana

Keruutuotteet Keski-Suomessa selvityshankeen seutukuntainfot

  • 11.3.2013 klo 18.00-21.00 Jämsän ammattiopisto, Auvilantie 83, Jämsä
  • 13.3.2013 klo 18.00-21.00 Maatalon kokoushuone, Kauppakatu 19 C, Jyväskylä
  • 21.3.2013 klo 18.00-21.00 POKE Luonnonvara ala, Uuraistentie 240 TARVAALA, Saarijärvi
  • 25.3.2013 klo 18.00–21.00 Villa Mathilda, Sauvomäentie 609 Sauvamäki, Hankasalmi
  • 4.4.2013 klo 18.00-21.00 Pappilan pidot, Kangasmannilantie 2, Keuruu

Seutuinfojen tarkoituksena on selvittää seudullisen keruutuotealan nykytilaa, kuulla kehittämisideoita ja tutustua luonnontuotealan mahdollisuuksiin.

Lue lisää ja ilmoittudu!

Culture Finland CF-uutiskirje 2/2013

Tutustu tuoreimmassa uutiskirjeessä mm. Matkailu ja kulttuurin syke -kansallista kulttuurimatkailuseminaaria, tuotesparraus- ja verkostoitumistapahtumaa, kulttuurimatkailun osaaja -koulutusta ja rahoitusmahdollisuuksia. Lue uutiskirje täältä.

MTK ja Itella Termo yhteistyöhön

Monet maaseutuyrittäjät kuljettavat pieniä tuote-eriä omalla ajallaan asiakkailleen, mikä sitoo aikaa ja resursseja. Saatavuuden parantaminen on ajankohtaista, sillä kiinnostus lähiruokaan, luomutuotteisiin ja erikoisempiin herkkuihin kasvaa. Kuluttajat toivovat yksilöllisiä tuotteita niin kauppojen valikoimiin kuin ravintoloiden listoille.

Itella Termo on uusi kylmäkuljetuspalvelu, joka auttaa tuottajia ja asiakkaita tavoittamaan toisensa. Nyt pienetkin kylmäkuljetusta vaativat tuote-erät voi toimittaa asiakkaalle kustannustehokkaasti. Lyhyt toimitusketju ja nopea kuljetus takaavat tuotteiden säilymisen ensiluokkaisina. Itella Termo mahdollistaa ruuan valtakunnallisen myynnin suoraan tiloilta asiakkaille.

Lue lisää

Karstulanseutu Oy: Uutiskirje 4/2013

Tutustu Karstulan seudun tuleviin tapahtumiin tuoreimmassa uutiskirjeessä. Tutustu uutiskirjeeseen täällä.

Visit Finland Uutiset maaliskuu 2013

Tutustu tuoreimpaan Visit Finland Markkinointiuutiset uutiskirjeeseen täällä. Uutiskirjeessä käsitellään mm. kiinalaisten matkailua Suomeen, viraalikampanjaa kiinalaisilla blogialustoilla, Intiassa käynnistyvää kuluttajakampanjaa ja USAssa järjestettävää Nordic Cool kampanjaa..