Arkistot

ajankohtaista-banner

Finnbeing-hankkeen uutiskirje

Tutustu tuoreimmassa uutiskirjeessä 7.11. järjestettävään Hyvinvoinnin uudet tuulet – seminaariin, tulevaan opintomatkaan ja koulutuksiin sekä miten kokonaislaadusta saadaan kannattavuutta maaseudun hyvinvointipalveluihin. Lue tuorein uutiskirje täältä.

Culture Finland CF-uutiskirje

Tutustu Culture Finlandin tuoreimmassa uutiskirjeessä kulttuurimatkailun kehittämiseen sopivista rahoituksista, tulevista tapahtumista, kulttuurimatkailun katto-ohjelmasta ja kulttuurin matkailullisesta tuotteistamisesta Lue tuorein Culture Finlandin uutiskirje täältä (linkki ohjaa ruo&matkailucentrian ulkopuolelle).

Saimaan Charmantit – Benchmarkingretki Mikkelin seudulle tiistaina 23.10.

Maalla – ja Malako – hankkeet järjestävät tiistaina 23.10. opintomatkan Mikkelin seudulle Saimaan Charmantit – verkoston kohteisiin.

Kyseessä on koko päivän retki, jonka aikana vieraillaan Anttolanhovissa, Kyyhkylän kartanossa, Ollinmäen viinitilalla, Kenkäverossa sekä Tertin kartanossa.

Päivän aikana kuulemme mm. Saimaan Charmantit – verkoston toiminnasta ja toteutusmallista, Murhamysteeri-ohjelmapalvelusta, ja verkoston yrityksistä, sekä maistelemme charmantteja makuja Kyyhkylän ja Tertin kartanoissa.

Kaikki matkaan mukaan! Hinta 70,00 Eur /hlö sis. kuljetuksen, ruokailut, opastuksen, yritysesittelyt. Osallistumismaksun kerää Malako-hanke. min. 15 hlöä.

Tutustu tarkempaan ohjelmaan täällä. Tutustu Kyyhkylän kartanon lounaaseen täällä ja Tertin Kartanon Edla-emännän herkkupöydän menuun täällä.

Ilmoittadu retkelle alhaalla olevaa ilmoittautumislomaketta käyttäen.

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja Suvi Ahonen suvi.ahonen@jamk.fi  puh. 050 4328 725

Mari Holopainen mari.holopainen@jamk.fi puh. 050 431 7574

 

Ilmoittaudu Saimaan Charmantit – Benchmarkingretkelle:

Karstulan seutu Oy Uutiskirje 8/2012: Pk-yrityksen talous- ja hinnoittelukoulutus Kyyjärvellä 9.-10.10. Ilmoittaudu mukaan!

Karstulassa jo toteutunut koulutus onnistui hyvin ja ehkä harmittelet, ettet ehtinyt ilmoittautua mukaan? Ei hätää. Kyyjärvellä järjestetään sama koulutus 9.-10.10. Ilmoittaudu heti, ilmoittautumisaikaa on jatkettu. Koulutus on Karstulanseutu Oy:n, Kyyjärven kunnan sekä Keski-Suomen ELY-keskuksen yhteistoteutus. Tavoitteena on antaa valmiuksia ja käytännön läheistä perustietoa taloushallintaan liittyvistä asioista. Koulutuksen toteuttaa Yrityspalvelu Riitta Vaittinen.

Osallistumismaksu koulutukseen on vain 50 €/osallistuja (sis. lähiopetuksen ja materiaalin). Näin edullisesti et saa vastaavaa koulutusta mistään!

Ilmoittaudu oheisesta linkistä tai ottamalla yhteyttä Janne Taavitsaiseen. Mukaan pääsevät niin kyyjärviset kuin karstuset yrittäjät. Toimi nopeasti.

Kyyjärven koulutus (Linkit vie Ruoka&Matkailucentria -sivuston ulkopuolelle)

Lisätietoja: Janne Taavitsainen, janne.taavitsainen@karstulanseutu.fi, 044 4596 585

Katso tiedote koulutuksesta

Finpro InFront Newsletter 4/2012 – teemana matkailu, markkinana Skandinavia

Tutustu Finpro InFront uutiskirjeeseen Finpron Internetsivuilla. Uutiskirjeessä käsitellään mm. matkailualan tulevaisuuden trendejä ja potentiaalisia kohdemarkkinoita sekä tulevia tapahtumia.

Keski-Suomen matkailutiedote 2/2012 huhtikuu

Tuorein Keski-Suomen matkailutiedote on ilmestynyt. Tiedotteessa käsitellään ajankohtaisia asioita matkailutoimialalla, matkailun tilastointia, Keski-Suomen matkailun kansainvälistä markkinointia sekä seminaareja, tilaisuuksia ja koulutuksia. Tutustu tiedotteeseen täällä.

Yritysten Taitava Keski-Suomi: 11.10. Sähköisen markkinoinnin ongelma- ja ratkaisuklinikka

Mietikö vielä, mitä Facebookin Timeline uudistus piti sisällään, miten statuspäivityksille saa parhaan näkyvyyden. Entä muistatko vielä mitä jippoja Google Adworsissä kannattaa käyttää tai että miten Analyticsin tietoja kannattaa hyödyntää hakukoneoptimoinnissa.

Ongelma- ja ratkaisuklinikalla keskitytään vain ja ainoastaan osallistujien kysymyksiin, joten nyt jos koskaan kannattaa painaa mieleen jo etukäteen mitkä sähköisen markkinoinnin ja sosiaalisen median aiheet aiheuttavat huolta ja tuoda ne mukanaan klinikalle.

Päivän aikana käydään läpi kouluttajille yleisimmin esitettyjä kysymyksiä, joiden lisäksi aihetta voidaan vaihtaa lennosta paikan päällä esitettyjen kysymysten mukaan.

Koulutuksen hinta 80€ + alv 23%, koulutuspäivien kesto on klo 9-16, paikka Jyväskylässä.

Koulutukset järjestää Yritysten Taitava Keski-Suomi ja kouluttajina toimivat Keski-Suomen johtavat Internet-markkinoinnin ammattilaiset Kalle Kastikainen ja Hale Okkonen FlowHouselta

Ilmoittaudu koulutukseen tästä: https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/Sahkoisen_markkinoinnin_ongelmaklinikka_8075

Yritysten Taitava Keski-Suomi: Buustia bisnekseesi netistä – sähköisen markkinoinnin alkeiskurssi 4 päivää

Some, Facebook, Google, hakukoneoptimointi, Adwords … termit menevät sekaisin ja eri yrityksistä konsultitkin soittelevat ja myyvät palveluitaan. Mutta kun ei tiedä mitä pitäisi ostaa ja paljonko siitä kannattaa maksaa… Kuulostaako tutulta? Vastaukset tarjoaa jo kahdeksatta kertaa järjestettävä 4 päivän laajuinen Internet-markkinoinnin kurssi, jonka aikana opit mm.

-          Ymmärtämään Internet-markkinoinnin peruslainalaisuudet

-          Hyödyntämään verkon maksuttomia työkaluja markkinoinnissasi

-          Vertailemaan ja valitsemaan itsellesi sopivimmat työkalut

-          Hahmottamaan, mistä palveluista kannattaa maksaa ja mitkä hoitaa itse

…ja ennen kaikkea opit käyttämään lukuisia sähköisen markkinoinnin ohjelmia, sillä kurssi on mahdollisimman käytännönläheinen.

Tässä vielä muutama kommentti kevään 2012 kurssilaisilta:

Kiitos, kurssi oli ihan koko rahan ja käytetyn ajan väärtti ja enemmänkin.

Kurssi oli hyödyllinen ja suoraan käytäntöön menevä. Kiitos!

Sain paljon eväitä ja somen idea oli kurssi suurin anti. Kurssi hälvensi lisäksi omia ennakkoasenteita ja kun saa vähän avuja ensin saa kummasti potkua jatkaa itsekseen ja tästä eteenpäin

Kurssiaikataulu

11.9. Maailma muuttuu veliseni. Mitä Internet-markkinointi parhaimmillaan on, miksi sosiaalisesta mediasta on yrityksille hyötyä ja miten verkossa yleisesti kannattaa olla läsnä.

5.10. Googlen maksuttomien työkalujen käyttö verkkonäkyvyyden parantamiseksi

30.10. Klikkausmainonta hakukoneessa (Google Adwords) ja yritysvideoiden hyödyntäminen markkinoinnissa (YouTube)

13.11. Facebook on maailman suurin sosiaalisen median palvelu, mutta miten yritys voi sitä käyttää.

 

Ilmoittaudu pian, sillä nämä suositut kurssit ovat tähän mennessä täyttyneet heti!

Ilmoittaudu koulutukseen tästä:   https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/Buustia_bisnekseesi_0349

Koulutuksen järjestää Yritysten Taitava Keski-Suomi ja kouluttajina toimivat Keski-Suomen johtavat Internet-markkinoinnin ammattilaiset Kalle Kastikainen ja Hale Okkonen FlowHouselta

Koulutuspäivien kesto on klo 9.00-16.00, paikka Jyväskylässä. Valmennuksen kokonaishinta 250-335€ + alv. / osallistuja  (kun ryhmässä 20 osallistujaa, kesto 4 päivää).

 

Lisätietoja

Riikka Vesterinen,

osaamispäällikkö

050 507 5510,

riikka.vesterinen@yrittajat.fi

Kutsu: Kotimaanmatkailun laadun ja kehityksen tukija – SUOMA ry 20 vuotta – juhlaseminaari 28.9.2012 Lappeenrannassa

Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys – SUOMA ry juhlii 20-vuotista taivaltaan juhlaseminaarissa Lappeenrannassa 28.9.2012. Seminaarissa kuullaan puheenvuoroja muun muassa matkailun taloudellisista vaikutuksista, matkailijaprofiileista sekä alan investoinneista. Matkailuyrittäjän puheenvuoron käyttää Keminmaan Pohjanrannan tilan yrittäjä, parlamentaarikko Paavo Väyrynen. Seminaarin moderaattorina toimii Matkailun edistämiskeskuksen ylijohtaja Jaakko Lehtonen.

Seminaarin ohjelma liitteenä sekä osoitteessa:

http://www.suoma.fi/news/SUOMA-ryn-juhlaseminaari-27%E2%80%932892012-Saimaalla/gxzrgwts/cf0721b3-6ea1-4bec-a12f-6a503b5c6613

SUOMA ry:n toimii kotimaan matkailun alueorganisaatioiden, matkailukeskusorganisaatioiden ja vihreää i-kilpeä käyttävien matkailutoimistojen yhteiselimenä ja edunvalvontajärjestönä matkailualan keskusjärjestöihin, valtion matkailuhallintoon ja muihin alalla toimiviin yhteisöihin nähden. SUOMAn yhteistyöpiiriin kuuluu 20 matkailun alueorganisaatiota ja 120 matkailutoimistoa koko maan kattavasti.

Lisätietoja:

SUOMA ry:n puheenjohtaja,

matkailujohtaja Anne-Marget Niemi,

p. 050 5590 499

Pro Ruokakulttuuri -hankkeen toimeksiannosta on valmistunut seuraavat opinnäytetyöt:

  • Laura Lepistö: Keskisuomalaista lähiruokaa ravintolaan (pdf)
  • Heli Kautto: Luomutuotannon ongelmat ja kehitysmahdollisuudet Keski-Suomessa (pdf)

 

Tervetuloa Jämsään HimosAreenalle perjantaina 02.11.2012 kello 19.00 Keski-Suomen kolmanteen maaseutugaalaan!

Alkumaljat nostetaan kello 18.45, maaseudun kehittäjät esittäytyvät kello 17.30 alkaen.

Juhlassa saadaan nauttia paikallisista kauden herkuista ja lähiraaka-aineista suunniteltu ja valmistettu juhlaillallinen, jonka taustalla toimivat HimosAreenan kanssa Keski-Suomen keittiömestarit apunaan alan opiskelijat. Illallisen lomassa palkitaan maaseutuyrittäjiä ja -toimijoita sekä julkistetaan Keski-Suomen Vuoden Kylä 2012. Seurustelua jatketaan illan päätteeksi myös tanssien.

Illalliskortti 25 e henkilöltä sisältää juhlaillallisen ohjelmineen.

Keski-Suomen Kylät ry järjestää kuljetuksen 4-tietä Pihtiputaalta HimosAreenalle hintaan 25 e henkilöltä, mukaan pääsee matkan varrelta. Himoksella juhlijoille on tarjolla majoitusmahdollisuus.

Maaseutugaalaan ja bussikuljetukseen voi ilmoittautua 01. – 21.10.2012 internetin kautta osoitteessa www.keskisuomenkylat.fi  tai puhelimitse Mari Ikäheimonen, puhelin 0400 738 205. Gaalamajoitustarjousta voi kysyä suoraan HimosLomilta, puhelin 020 711 9200.

Pellolta haarukkaan  -työpajoissa kehitetään keskisuomalaista ruokaketjua

Kaikille ruokaketjun toimijoille ja sen kehittämisestä kiinnostuneille järjestetään neljä avointa työpajaa lokakuussa 2012. Työpajoissa kuullaan puheenvuoroja Keski-Suomen ruokaketjun nykytilasta sekä tulevaisuudesta, hahmotetaan Keski-Suomen ruokaketjun tahtotilaa ja konkreettisia kehittämisen tavoitteita sekä määritellään toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.

2.10. Matkailutila Kukkaismäki, Jämsä  PERUTTU!
4.10. Pappilan Pidot, Keuruu  PERUTTU!
8.10. Leirikeskus Piispala, Kannonkoski
30.10. Tupaswilla, Laukaa

Tavoitteena on saada kuuluviin keskisuomalaisten ruoantuottajien, -jalostajien, kaupan ja loppukäyttäjien näkemys ja hyödyntää näitä näkemyksiä Keski-Suomen ruokaketjun kehittämisstrategian laadinnassa.

Työpajat vetää ja Keski-Suomen ruokaketjun kehittämisstrategian koostaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun Pro Ruokakulttuuri -hankkeen toimeksiannosta Capful Oy.

Kerro työpajoista omille sidosryhmillesi ja muille asiasta kiinnostuneille!

Maksuttomat tilaisuudet klo 9-15. Valitse sinulle sopivin ajankohta tai osallistu kaikkiin.

Tarkempi ohjelma, Tupaswilla 30.10.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Pro Ruokakulttuuri -kehittämishanke, projektisihteeri Minna Välipirtti, minna.valipirtti@jamk.fi, gsm 050 5769 307.

 

 

 

Jykes: WellConcept: Sopimusasiat ja IPR oikeudet

Sisältö:
• Palvelukonseptin suojaaminen sopimuksin
• Mitä pitää ja mitä voi sopia asiakkaan/yhteistyökumppanin kanssa?
• Ideoiden, palveluiden ja brandinimen suojaaminen
• Toimivat sopimusmallit
Kouluttaja: Markus Myhrberg, Lexia asianajotoimisto

Aika: to 24.10. klo 8.30-15.30
Paikka: Marttala, Yliopistonkatu 11, 40100 Jkl

WellConcept on kuudesta teemapäivästä koostuva palveluiden kehittämisohjelma. Sen tavoitteena on kehittää yritysten valmiuksia tuottaa toimivia ja menestyviä palvelukonsepteja. Sisällöt on suunnattu kasvuun tähtääville yrityksille, jotka haluavat kehittää toimintaansa.

Tilaisuuksien hinta on 75 EUR / hlö / teematilaisuus (alv 0 %) sisältäen lähiopetuksen, materiaalin ja kahvitarjoilun. Palvelumuotoilun teemapäivä koostuu kahdesta puolenpäivän tilaisuudesta, joiden yhteishinta on 75 EUR. Voit myös ilmoittautua kerralla kaikkiin ohjelman teematilaisuuksiin, jolloin hinta on 320 EUR / hlö (alv 0 %).

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään kahta viikkoa ennen kunkin teematilaisuuden ajankohtaa www.jykes.fi/wellconcept2012

Lisätiedot:
Piija Äijänen, p. 040 573 2066, piija.aijanen@jykes.fi

Lue lisää WellConceptin esitteestä Jykesin Internetsivuilta.

Tervetuloa Jyväskylän ammattikorkeakoulun Ruokaketjuilla kasvuun – hankkeen ja Kuohun kyläkaupan yhteiseen koulutustapahtumaan Kuohun kyläkaupan tiloihin (Kuohunraitti 53) perjantaina 5.10.2012. Tilaisuuden tarkoituksena on koota yhteen alueen tuottajia ja tavarantoimittajia sekä ideoida yhdessä, miten paikalliset tuotteet näkyisivät kyläkauppojen tuotevalikoimassa. Tuottajilla on mahdollisuus esitellä tilaisuuden yhteydessä myös omia tuotteitaan. Tilaisuus on maksuton, sisältää kahvitarjoilun.

Ilmoittautumiset 28.9.2012 mennessä tommi.hayrynen@jamk.fi tai 040-7558226

Tutustu kutsuun täällä

Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry: Luonnontuotepäivät 2012

Tervetuloa elintarvike- ja luonnontuoteyrittäjyyden kehittäjien, kouluttajien ja rahoittajien sekä alan yrittäjien yhteisiin kokoontumisajoihin! Perinteiksi muodostuneet Luonnontuotepäivät ja Ruoka-Suomi -seminaari järjestetään tällä kertaa yhteistapahtumana 10.–11.10.2012 Seinäjoella.

Seminaarin teemoina ovat alueen elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehitystyö, terveellisen ravitsemuksen raaka-aineet, ajankohtaista lähiruoasta sekä pienyritysten tuotteiden vähittäiskauppa ja väylät markkinoille. Seminaarin lisäksi järjestetään yritysretkeilyjä sekä yhteinen ohjelmallinen päivällinen.

Ohjelma ja lisätietoja

http://www.luontoyrittaja.fi/467.html

Tällä kertaa seminaarin puitteissa vietetään koko viikko 29.10.-2.11.2012!

Sähköiset jakelukanavat koulutusta

Viikon alkajaisiksi järjestetään kaksi sähköisten jakelukanavien työpajaa. Maanantaina järjestettävä ensimmäinen työpaja on tarkoitettu aktiviteettiyrityksille ja tiistaina järjestettävä toinen työpaja on tarkoitettu majoitusyrityksille. Kumpikin työpaja järjestetään klo 9-16 ja lisäksi koulutus sisältää kahden tunnin seurantatapaamisen noin kuukauden päästä koulutuksesta. Yksi työpaja on hinnaltaan 350 euroa. Lisää tietoa seminaarin verkkosivuilta.

Loistavaa seminaariohjelmaa

Perinteisen koulutuksen lisäksi tarjolla on paljon loistavia puheenvuoroja. Aiheina ovat tällä kertaa verkko asiakastiedon aarreaittana ja muutenkin internetin seuranta, jotta yrityksissä pysyttäisiin kärryillä, mitä heistä puhutaan ja miten tätä tietoa pitäisi hyödyntää. Käy siis tutustumassa seminaarin ohjelmaan ja ilmoittaudu!

Tervetuloa eTourism viikolle Savonlinnaan!

Vuosi 2013

Vuosi 2012

Vuosi 2011

Vuosi 2010

Matkailijan moniaistinen palvelukokemus: Julkaisut

Matkailijan moniaistinen palvelukokemus -projekti on julkaissut mm. opinnäytetöitä, projektiraportteja sekä esityksiä ja artikkeleita. Materiaalia on tuotettu suomen- ja englanninkielellä.

Opinnäytetöitä on julkaistu mm. seuraaviin aiheisiin liittyen tarinat palveluiden markkinoinnissa, tuottamisessa ja kehittämisessä, moniaistisen markkinoinnin mahdollisuudet palvelumuotoilun keinoin ja palvelupolun digitaalinen kuvaaminen.

Esityksissä ja artikkeleissa pääset tutustumaan mm. moniaistiseen markkinointivietintään ja palvelukokemukseen, moniaistisuuteen viestinnässä ja palveluissa sekä moniaistisuuden näkökulmaan palvelukokemuksessa.

Tutustu julkaisuihin Matkailijan moniaistinen palvelukokemus -projektin internetsivuilla.

Matkailijan moniaistinen palvelukokemus -projekti: Menetelmäpaketti

Projektissa hyödynnettiin palvelumuotoilun menetelmiä vapaa-ajan palveluiden kehittämisen eri vaiheissa. Menetelmiin liitettiin vahvana näkökulmana aistit ja moniaistisuus. Näin haettiin ymmärrystä siihen, miten asiakkaat kokevat moniaistisuuden osana palvelukokemustaan. Eri aistien korostamista käytettiin myös keinona inspiroimaan ideoiden tuottamisessa ja avamaan uusia näkökulmia kehittämiseen.

Menetelmät on luokiteltu neljään ryhmään: asiakasymmärrys, ideointi, olemassa olevan palvelun kehittäminen ja uuden palvelun kehittäminen. Kukin menetelmä on sijoitettu siihen ryhmään, johon se ensisijaisesti sopii ja jossa sitä projektissa käytettiin. Menetelmäpakissa keskitytään moniaistisuutta korostaviin menetelmiin, eikä palvelukehittämisen ja asiakastutkimuksen perusmenetelmiä (kuten kysely, haastattelu ja havainnointi) ole erikseen esitelty.

Tutustu menetelmäpakettiin Matkailijan moniaistinen palvelukokemus -projektin internetsivuilla.

 

 

Infokone: Venäläisiä asiakkaita verkosta – vastaukset aloittelijan 7 kysymykseen

”Näen Internetissä valtavan potentiaalin. Mitä minun pitäisi tehdä, jotta saisin venäläisiä asiakkaita Internetin kautta? Osaavatko ne englantia? Onko Venäjällä Google? Jos teen verkkosivut venäjäksi, venäläiset varmaan odottavat, että minulla on venäjänkielinen asiakaspalvelu …”

Uudessa blogiartikkelissamme annetaan vastaukset seitsemään kysymykseen,  jotka askarruttavat venäläisiä asiakkaita Internetin kautta tavoittelevaa yrittäjää.

Lue blogikirjoitus Infokoneen internetsivuilta.

Haluaisitko aloittaa heti? Olemme suunnitelleet uuden palvelupaketin, joka sisältää kaiken tarpeellisen, jotta aloitus olisi mahdollisimman helppo, vaivaton ja kustannustehokas.

Venäjälle verkon kautta -aloituspaketti sisältää: venäjänkielisen verkkosivuston suunnittelun ja toteutuksen, markkinointikampanjan Yandexissa, venäjänkielisten yhteydenottojen käsittelyn sekä tulosten analysoinnin ja loppuraportin.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous Infokoneen internetsivuilta.

Lisätietoa antaa mielellään

Katja Huutokari
+358 50 345 2245
katja.huutokari@infokone.fi

Virherekrytointi voi maksaa yritykselle jopa satoja tuhansia euroja

Tulevaisuudessa yritysten rekrytointihaasteet kasvavat entisestään. Joskus oikea ihminen löytyy lyhyen prosessin jälkeen helpostikin, mutta pahimmassa tapauksessa yritykselle koituu tuhansien eurojen ylimääräiset kulut virherekrytoinnin vuoksi. Syinä vääriin valintoihin ovat kiireessä toteutettu valintaprosessi ja toisaalta henkilöarvioinnin epäonnistuminen.

Ihannetilanteessa sopiva tekijä kohtaa juuri oikean työn, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Mutta metsään menneessä rekrytoinnissa sekä työntekijälle että työpaikalle koituu ylimääräistä vaivaa ja turhia kuluja.

– Karkeasti arvioiden virherekrytoinnin aiheuttamat suorat kulut yritykselle ovat noin 30 prosenttia työntekijän vuosipalkasta, sanoo rekrytointipalveluiden asiantuntija Pekka Airaksinen Psycon Oy:stä.

Suorien kulujen lisäksi on huomioitava epäsuorat kustannukset, joita lyhyeen loppunut työsuhde saattaa aiheuttaa: käynnissä oleva projekti voi jumiutua kuukausiksi tai asiakas voidaan menettää kokonaan.

– Kaikkiaan yritys saattaa menettää satoja tuhansia euroja, mutta joskus kuitenkin selvitään muutamalla tonnilla.

Luonnollisesti virherekrytoinnista aiheutuu myös inhimillisiä kustannuksia, esimerkiksi kun muiden työntekijöiden työmotivaatio kärsii. Toisaalta epäonnistunut rekrytointi voi aiheuttaa palkatun henkilön itsetunnolle melkoisen kolauksen ja pahimmillaan irtisanominen voi katkaista työuran kokonaan.

 

Virhevalintojen syynä on kiire ja henkilöarvioinnin vaikeus

Kun yritys hakee uutta työntekijää, ei Airaksisen mukaan useinkaan lähdetä riittävän laajasti ja jämäkästi liikkeelle. Kiire saa menemään siitä, mistä aita on matalin. Tällöin kaikki rekrytointiprosessin vaiheet eivät toimi laadukkaasti, ja vaiheittain kohti kärkeä etenevä karsinta samoin kuin lopullinen valinta saattavat epäonnistua.

– Loppusuoran henkilöarviointi on tärkein osa valintaprosessia. Henkilöarviointi on oikeastaan ainoa luotettava keino kartoittaa vahvuudet ja riskitekijät, jotka kärkiehdokkaista ovat löydettävissä. Mikäli henkilöarviointia ei osata toteuttaa eikä siitä saatavaa tietoa hyödyntää, tulee helposti vääriä valintoja, sanoo Airaksinen.

Rekrytointipalveluja tarjoavan yrityksen suorittama henkilöarviointi kestää yleensä kokonaisen työpäivän. Arvioinnin pituuden etuna on se, että hakijalta häviää päivän aikana mahdollinen jännitys, ja toisaalta hän ehtii saada parhaat puolet itsestään esille. Asiantuntevassa henkilöarvioinnissa myös arvioijat tarvitsevat riittävän kattavaa ja luotettavilla menetelmillä saatua tietoa hakijasta, jotta pystytään osoittamaan sopivimmat ehdokkaat toimeksiantajalle.

– Prosessin loppuvaiheeseen päässyt hakija voi oppia paljon itsestään henkilöarvioinnin kautta myös siinä tapauksessa, ettei tule valituksi, huomauttaa Airaksinen.

 

Viestintä tärkeää läpi koko prosessin

Rekrytointi itsessään viestii aina jotain yrityksestä, ja toisaalta olennainen osa rekrytointia on viestintä. Esimerkiksi työpaikkailmoituksen on annettava oikeaa tietoa avoimesta paikasta riittävän houkuttelevasti, jotta saadaan oikeat henkilöt hakemaan paikkaa.

– Esimerkki väärästä ilmoittelusta on se, että haetaan huipputason osaajaa, mutta rekrytointiprosessi kohdistuu vastavalmistuneisiin. Tällöin tietenkin myös panostukset, ennen kuin saavutetaan rekrytoinnilla tavoiteltavat tulokset, ovat täysin eri luokkaa kuin huippuosaajan kanssa. Esimieheltä vaaditaan toki vahvaa panosta kummassakin tapauksessa, mutta tällöin suunnittelussa ja kohdentamisessa henkilöarvioinnin tuottama tieto on merkittävä apu, Airaksinen toteaa.

 

Lisätiedot:

Pekka Airaksinen, rekrytointipalveluiden asiantuntija

020 7101 222

pekka.airaksinen@psycon.com

www.psycon.fi

 

Aiheesta on julkaistu myös video:

http://www.deski.fi/page.php?page_id=124&tiedote_id=15149&day=&month=&year=

 

Psycon Oy on henkilöarviointeihin, strategiseen resursointiin ja johtamisen kehittämiseen erikoistunut konsulttiyhtiö. Psycon tarjoaa ratkaisuja 110 asiantuntijan voimin Helsingissä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja tytäryhtiön kautta Pietarissa sekä yhteistyöverkoston avulla muualla Itämeren alueella.

Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry : Etsitään alaa vaihtanutta henkilöä/luontoyrittäjäksi ryhtynyttä!

Oletko vaihtanut joltain muulta alalta ammattia ja ryhtynyt luontoyrittäjäksi? Tai tiedätkö henkilön, joka on (hiljattain) ottanut uuden suunnan työelämässään ja perustanut luontoalan yrityksen?

Ilmoittaudu tai laita vinkki henkilöstä Juha Rutaselle, puh. 040 5737 568, juha.rutanen@aitoluonto.fi

Luvassa pientä lisäpotkua yritystoimintaan! Toimi pian!

Lasten ruokakulttuuriviikko 3.-9.9.2012

 

Maamme ensimmäistä Lasten ruokakulttuuriviikkoa vietetään Keski-Suomen kunnissa viikolla 3.9. – 7.9.2012 (viikko 36). Viikon aikana lapset näkevät ja ennen kaikkea kokevat, mistä suomalainen ruoka tulee ja mitä sille tapahtuu ruokaketjun eri vaiheissa. Ruokakulttuuriviikolla lapset matkailevat ruokamaailmaan retkeilemällä metsiin, puutarhoihin, maatiloille, ruoan tuottajien ja jalostajien työn ääreen sekä tietysti ruoan tekijöiden patojen lähettyville haistelemaan ja maistelemaan.

Ruokakulttuuriviikolle on haastettu mukaan keskisuomalaisia ruokatoimijoita alkutuotannosta ruoan tekijöihin. Lisäksi mukaan on haastettu kuntien varhaiskasvatus- ja ruokapalvelut sekä esim. kuntapäättäjät.

Viikon tarkemmat tapahtumat löytyvät täältä.

Haaste keskisuomalaisen ruokaketjun toimijoille

Lasten ruokakulttuuriviikon seminaari

Tervetuloa Ruokaketjuilla kasvuun – hankkeen järjestämään alueelliseen  starttityöpajaan Pappilan Pitoihin (os. Vanha Keuruu, Kangasmannilantie 2) Keuruulle  keskiviikkona 3.10.2012, klo: 9.15-14.30! Tilaisuus on maksuton ja siellä tarjotaan kahvit sekä omakustanteinen lähiruokalounas hintaan 14,50 €. Ilmoittautumiset ja mahdolliset erikoisruokavaliot 26.9.2012 mennessä sari.makinen-hankamaki@jamk.fi tai 040-551 4503

Tutustu kutsuun täällä

Karstulan seutu Oy: Uutiskirje 7/2012

Pk-yrityksen talous- ja hinnoittelukoulutus Karstulassa ja Kyyjärvellä. Ilmoittaudu heti!

Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy järjestää Kyyjärven kunnan sekä Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa talous ja hinnoittelukoulutuksen syyskuussa sekä lokakuussa. Koulutus on suunnattu yritystoimintaa suunnitteleville, alkaville ja toimiville pk-yrittäjille. Tavoitteena on antaa valmiuksia ja käytännön läheistä perustietoa taloushallintaan liittyvistä asioista. Koulutuksen toteuttaa Yrityspalvelu Riitta Vaittinen.

Koulutus järjestetään iltaopetuksena kahtena eri päivänä. Syyskuussa Karstulassa (18.9. ja 20.9.) ja lokakuussa Kyyjärvellä (9.10. – 10.10.) klo 17:00 – 20:30 (tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin)

Osallistumismaksu koulutukseen on 50 €/osallistuja (sis. lähiopetuksen ja materiaalin).

Ilmoittaudu oheisista linkeistä tai ottamalla yhteyttä Janne Taavitsaiseen tai Saila Pulkkiseen.

Karstulan koulutus

(Linkki vie Ruokacentria -sivuston ulkopuolelle)

Kyyjärven koulutus

(Linkki vie Ruokacentria -sivuston ulkopuolelle)

Lisätietoja: Janne Taavitsainen, janne.taavitsainen@karstulanseutu.fi, 044 4596 585 ja Saila Pulkkinen, saila.pulkkinen@ely-keskus.fi, 0295 024 846

Katso tiedote koulutuksesta

(Linkki vie Ruokacentria -sivuston ulkopuolelle)

Maalla-hanke mukana RallyExpossa Jyväskylän Paviljongissa 1.-4.8.2012

Neste Oil rallin yhteydessä Jyväskylän Paviljongissa järjestetyssä Expossa vieraili runsaasti kansainvälisestä rallitunnelmasta nauttivia asiakkaita. Hyvä sää, rallitallit, mielenkiintoiset näytteilleasettajat, ja lapsille suunnatut ohjelmapalvelut houkuttelivat paikalle lisäksi erityisesti paikallisia lapsiperheitä.

Maalla – ständillä expokävijöitä osallistutettiin pienimuotoisella kyselyllä parhaasta maaseutulomamuistosta ja maaseutumatkailun mielenkiintoisimmista osa-alueista. Suomalaisten vastaajien mielestä parhaaseen maaseutulomamuistoon kuuluivat voimakkaasti luonto, vesi, sauna, rauha, eläimet ja maaseudun maut. Saunan kuului olla veden äärellä. Lisäksi vahvoja positiivisia muistoja herättivät erilaiset aktiviteetit kuten heinätyöt, kesäteatteri ja kalastus.

Ulkolaisten  vastaajien keskuudessa sauna ja luonto olivat eniten kiinnostusta herättävät maaseutulomaelementit. Lisäksi heitä kiinnostivat erityisesti kalastus, mökkilomailu, kulttuuri ja perinteet.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin Keijo Taskisen toimittama Sauna, puhtaasti suomalainen – teos niin suomen – kuin englanninkielisenäkin.  Saunakirjat voittivat Sari Sirviö Helsingistä ja Marco Moretras Portugalista. Onnea voittajille!

KSOy tiedote 33/11: Hyvän mielen ilta Wilson Kirwan seurassa 3.-4.11.

Wilson Kirwa on juoksija, joka saalisti yhteensä 27 SM-mitalia. Hän on myös satusetä ja kirjailija, joka tanssi tähtien kanssa keväällä 2009 koko kansan suosikiksi. Wilson tuli Keniasta vuonna 1997 mukanaan vain muovipussi, jossa oli kolme T-paitaa. Nyt hän on kansalaisuudeltaan ja sydämeltään suomalainen ja haluaa olla rakentamassa yhteistä hyvää: vahvaa ja suvaitsevaista Suomea (www.wilsonkirva.com)

Wilson Kirwan teemoina Hyvän mielen illoissa ovat positiivisuus, suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen. Illan aluksi maistelemme makuja maailmalta. Mukana on myös paikallisia esiintyjiä.

Torstaina 3.11. ilta järjestetään Viitasaarella, Valtuustosalissa (Keskitie 10).

Perjantaina 4.11. kutsuu Saarijärven kaupungintalon Saarijärvi-Sali (Sivulantie 11).

Molempina iltoina tarjotaan maistiaisia maailmalta 17.30 alkaen, ja varsinainen tilaisuus alkaa klo 18.00.

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset 31.10. mennessä:

Heli Korhonen, heli.korhonen@msl.fi , 044 568 1207

Ari Pekka Pasanen, aripekka.pasanen@msl.fi , 044 568 1132

Jolanta Mustamäki, jolanta.mustamaki@msl.fi , 044 568 1133

Hyvän mielen illat järjestävät yhteistyössä Näkökulmaverstas yrittäjille ja Koti Keski-Suomessa –hankkeet.

Heli Korhonen
Hankekoordinaattori
Verkostot perheyrittäjän apuna muutosvalmiuden haasteissa:
Näkökulmaverstas perheyrittäjille
Maaseudun Sivistysliitto ry
Länsi- ja Keski-Suomen aluekeskus
Paavontie 26
43100 Saarijärvi
044-5681207
heli.korhonen@msl.fi

KSOy tiedote 31/11: Pelastuslaki muuttui 1.7.2011, ilmoittaudu koulutukseen!

”Pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun, ennalta ehkäistä ja toimia oikein vaara- ja onnettomuustilanteissa. Suunnitelmassa mainitut turvallisuusjärjestelyt edellyttävät hyvin toimiakseen suunnitelman perehdyttämisen kohteessa asuville, työskenteleville ja erityisesti vastuuhenkilöille. Suunnitelman vuosittainen päivittäminen varmistaa suunnitelman toimivuuden tarvittaessa. Tämä suunnitelma on tarkoitettu sekä normaali-, että poikkeusolojen vaara- ja onnettomuustilanteita varten ja se täyttää myöhemmin esitetyt pelastuslain ja pelastusasetuksen vaatimukset. Pelastuslaki uudistui 1.7.2011.”

Ilmoittaudu koulutukseen!

Järjestämme lauantaina 12.11.2011 koulutuksen Karstulassa klo 9.00 – n. 16.00 Kunnantalo Himmelin valtuustosalissa. Koulutus sopii mm. kiinteistön turvallisuushenkilöille. Se valmentaa myös pelastussuunnitelman laatimiseen ja sopii kaikille arkipäivän turvallisuudesta kiinnostuneille henkilöille.

Kurssin hinta on 90,00 euroa + alv 23% / henkilö. (Pelastusliitto laskuttaa koulutuksen jälkeen). Ilmoittautuminen PTS Isännöinti Oy / Maisa Piesala, maisa.piesala@isannointi.org.

Hinta sisältää koulutuksen lisäksi tuhdin paketin kurssimateriaalia.

Kurssilta annetaan myös todistus.

Yhteistyössä:

Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy ja PTS Isännöinti Oy

 

Lue mitä pelastussuunnitelmasta sanotaan laissa täältä. Lue kutsu koulutukseen täältä.

KSOy tiedote 29/11: MBA koulutus pohjoiseen Keski-Suomeen?

Pohjoisessa Keski-Suomessa on suunnitteilla järjestää MBA-koulutus. Koulutus on erittäin suosittu ja arvostettu. ”Avance MBA (Master of Business Administration) on yliopistollinen kokeneen liikkeenjohdon koulutusohjelma, jonka avulla opiskelija kehittää omaa ja organisaationsa osaamista. Ohjelma tarjoaa aidosti haasteellisen oppimisympäristön ja antaa osallistujalle korkeakoulutasoiset yleisjohdolliset valmiudet. ”

Kartoitammekin nyt teiltä, kuinka moni olisi alustavasti kiinnostunut osallistumaan koulutukseen, jotta voisimme lähteä tarkemmin suunnittelemaan koulutuksen sisältöä ja rakennetta. Tämä tiedustelu on alustava, eikä siis sido osallistumaan. Koulutuksen varsinainen sisältö ja hinta saadaan selville vasta, kun saamme kartoitettua mahdollisen kiinnostuksen laajuuden.
Koulutuksen järjestäjänä tullee olemaan Avance johtamiskoulutus / Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu. Alustavasti koulutuksen hinnaksi on haarukoitu noin 30 000 euroa/osallistuja, josta osallistujan maksettavaksi jäisi noin 3000 euroa, eli noin 10%.  Tärkeää on kuitenkin huomioida, että hinta on arvio ja että tässä vaiheessa tehdyt ilmoittautumiset, eivät sido ketään vaan nyt haarukoidaan halukkaitten määrää, jonka perusteella tehdään valinta viedäänkö kokonaisuutta
eteenpäin.
Ilmoitathan mahdollisesta kiinnostuksestasi lähteä mukaan koulutukseen 20.10.2011 mennessä, jenni.paivinen@karstulanseutu.fi
Lue lisätietoa täältä.

KSOy tiedote 27/11: Näkökulmaverstas yrittäjille -toiminnasta tietoa

Näkökulmaverstas yrittäjille –toiminta jatkuu kesätauon jälkeen eri puolella Keski-Suomea. Tällä hetkellä mukana on  seitsemän työnohjausryhmää, jotka koostuvat eri alojen yrittäjistä.  Tämän syksyn aikana kootaan  uusia työnohjausryhmiä. Mukaan toivotaan niitä yrittäjiä, jotka etsivät uudenlaisia näkökulmia oman elinkeinonsa harjoittamiseen ja kehittämiseen. Näkökulmaverstas –pakettiin kuuluu 15 krt työnohjausta, 4 yrittäjien yhteistä koulutilaisuutta ja opintoretkiä, jotka yhteensä maksavat 450 euroa. Maksu peritään kolmessa eri erässä eli 150 €
kerrallaan.

Lue lisää Näkökulmaverstaan toiminnasta täältä. Tietoa työnohjauksesta löydät täältä.
Näkökulmaverstas –hankkeen merkeissä järjestetään opintoretki la 8.10. Petäjävedelle, Mänttään ja Multialle. Matkan aikana tutustutaan Kumpusen maatilamatkailutilaan, luomumatkailutila Metsolan Kartanoon ja yritysryppäitten toimintaan Mäntän Myllyrannassa ja Multialla. Teemana on yhteistyö ja verkostoituminen. Retkelle voi osallistua, vaikka ei olisikaan Näkökulmaverstas –toiminnassa mukana. Tietoa hinnasta, kohteista ja aikataulusta löydät täältä. Ilmoittautumiset 30.9. mennessä Heli Korhoselle puhelimitse tai sähköpostitse.

*********
Heli Korhonen
Hankekoordinaattori
Verkostot perheyrittäjän apuna muutosvalmiuden haasteissa -hanke:
Näkökulmaverstas yrittäjille
Maaseudun Sivistysliitto ry
Länsi- ja Keski-Suomen aluekeskus
Paavontie 26, 43100 Saarijärvi
044-5681207
heli.korhonen@msl.fi

KSOy tiedote 23/11: Keksintöjen Viikko -tapahtuma 13.-15.10. Viitasaarella

Keksintöjen Viikko Viitasaarella viikolla 41

 

Valtakunnallinen keksintömessutapahtuma Keksintöjen Viikko järjestetään tänä vuonna 13.-15.10.2011 Viitasaari Areenalla. Tapahtumaan haetaan uusia tuote- ja palveluinnovaatioita.

Tapahtuma järjestetään viidettä kertaa ja sen tarkoituksena on koota keksijät, yrittäjät ja yhteistyökumppanit verkostoitumaan. Torstaina 13.10. järjestetään ammattilaispäivä, jonne kutsutaan yritysten ja median edustajia keksintöjen ennakkonäytökseen. Ammattilaispäivään kuuluu myös keksijöille suunnattuja asiantuntijoiden luentoja. Yleisölle avoimet messupäivät ovat perjantai ja lauantai, 14.-15.10. Ensimmäisenä yleisöpäivänä, perjantaina, on luvassa muun muassa Keski-Suomen INNOSUOMI palkintojenjako.

Näytteilleasettajien ilmoittautuminen on käynnissä. Messupaikan hinta on 50 €, sisältäen messurakenteet, esittelypöydän ja tuolin. Varattavissa on sekä sisä-, että ulko-osastoja.

Mukana Keksintöjen Viikko -tapahtumassa on ollut vuosittain useita kymmeniä näytteilleasettajia ja nähtävänä jopa yli 100 keksintöä, sovellutusta ja uutuustuotetta. Yleisöä tapahtumassa on vieraillut vuosittain yli 2000 henkilöä. Tapahtuman tuloksena on syntynyt uutta yritystoimintaa ja keksintöjä valmiiksi tuotteiksi. Keksintöjen Viikko on vakiinnuttanut asemansa keksijöiden, yrittäjien ja rahoittajien kohtaamispaikkana.

Vuoden 2011 messut järjestävät yhteistyössä Kehittämisyhtiö Witas Oy ja Viitasaaren kaupunki. Yhteistyökumppanina toimii NettiTieto Oy. Messupäällikön tehtäviä hoitaa Toivo Paananen Kehittämisyhtiö Witas Oy:stä.

Lue täältä lisää maksuttomasta Viitasaarella järjestettävästa IPR-koulutuksesta 14. ja 15.10.2011. Lisätietoa Keksitöjen Viikko -kilpailusta löydät täältä.

 

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

Kehittämisyhtiö Witas Oy

Messupäällikkö Toivo Paananen

puh. 044 577 6385

keksintojenviikko@witas.fi

www.keksintojenviikko.fi

KSOy tiedote 20/11: Kehittämisyhtiöt käynnistivät viennin miljoonajahdin

Uutisia Keski-Suomesta: Kehittämisyhtiöt käynnistivät viennin miljoonajahdin

Keskisuomalaiset kehittämisyhtiöt ovat yhdistäneet voimansa auttaakseen yrityksiä viennissä. Kasvutavoitteena on vähintään miljardi euroa, jonka talouden taantuma nakersi pois vuosittaisesta viennistämme. Kehittämisyhtiöt esittelivät yhteisiä palvelujaan 15. kesäkuuta Haluatko miljonääriksi? -tilaisuudessa. Siparila Oy:n markkinointi- ja kehitysjohtaja Laura Sojakan mielestä yrityspalvelujen tuotteistaminen ja tuominen lähelle yrityksiä on nyt hyvin tärkeää…

Lue lisää uutiskirjeestä oheisesta linkistä http://bit.ly/Uutisia_Keski-Suomesta_viennin_miljoonajahti

Lukuiloa!

Human Technology -klusteriyhteistyötä tekevät toimialojen yritysten kanssa:

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy, Jämsek Oy, Kehittämisyhtiö

Karstulanseutu Oy, Kehittämisyhtiö KeuLink Oy, Saarijärven Seudun

Yrityspalvelu Oy, Witas Oy, Ääneseudun Kehitys Oy, Jyväskylä Innovation Oy

KSOy tiedote 18/11: Kutsu: Haluatko miljonääriksi? -klusteritilaisuus 15.6.

Haluatko miljonääriksi?

Kutsumme teidät Keski-Suomen kärkiyritysten kanssa toteutettavaan miljoonajahtiin, jonka tavoitteena on lisätä yritysten vientituloja vähintään yhdellä miljardilla eurolla vuoteen 2014 mennessä. Se on summa, jonka talouden taantuma söi vuosittaisesta viennistämme. Vientitulojen potti maakunnassa tulisi tällöin olemaan yhteensä vähintään 3,5 mrd euroa.

Miten miljoonajahti käytännössä toteutetaan? Siitä kuulet lisää Keski-Suomen kärkiklusterit 2011-2013 -ohjelman esittelytilaisuudessa keskiviikkona 15.6. klo 14-19, Rantasipi Laajavuoressa, Laajavuorentie 30, Jyväskylä.

Lisätietoa tilaisuudesta löytyy oheisen linkin kautta:

http://uutiskirje.jykes.fi/uutiskirje/htc/lue/Kutsu%3A-Haluatko-miljon%E4%E4riksi%3F–klusteritilaisuus-15.6./14de4e4ebd57d9/

KSOy tiedote 16/11: Keskisuomalaista elämänlaatua ja elinkeinoelämän vahvuuksia viestitään jatkossa Human Technology -brändin alla

Keskisuomalaista elämänlaatua ja elinkeinoelämän vahvuuksia viestitään jatkossa Human Technology -brändin alla

Keskisuomalaiset kehittämisyhtiöt ovat yhteistyössä aloittaneet keskisuomalaisten elinkeinoelämän vahvuuksien kehittämisen kärkiklustereiden (Uudistuvat koneet ja laitteet, Kehittyvä asuminen ja Bioenergiasta elinvoimaa) avulla. Tätä maakunnallista yhteistyötä ja sen edistymistä viestitään Human Technology -brändin avulla. Klusterityön edistymisestä, sen tavoitteista, tuloksista ja toiminnasta maakunnallamme löydät tietoa kotisivuilta, osoitteesta http://htklusterit.fi sekä kymmenen kertaa vuodessa lähetettävästä uutiskirjeestä, jonka Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy sinulle välittää.

Vuoden toinen uutiskirje löytyy osoitteesta http://bit.ly/Uutisia_Keski-Suomesta_Hirsitalokin_voi_olla_energiatehokas

Lukuiloa!

Jos sinulle herää kysymyksiä koskien HT-klusterien toiminnasta tai olet muuten vain kiinnostunut kehittämään toimintaasi tavalla, jossa klusteritoiminta saattaisi olla avuksi yritysideasi ja liiketoimintasi kehittämisessä, voit ottaa yhteyttä Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy:n niin voimme yhdessä miettiä kehittämistoimenpiteitä eteenpäin.

Human Technology -klusteriyhteistyötä tekevät toimialojen yritysten kanssa:

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy, Jämsek Oy, Kehittämisyhtiö

Karstulanseutu Oy, Kehittämisyhtiö KeuLink Oy, Saarijärven Seudun

Yrityspalvelu Oy, Witas Oy, Ääneseudun Kehitys Oy, Jyväskylä Innovation Oy

KSOy tiedote 15/11: Ota opiskelijatiimi ideoimaan kesäksi!

Hei,

Jyväskylän Yliopisto on pilotoimassa kevään ja kesän aikana uudenlaista opiskelijakurssia, jonka kautta yritykset voivat saada apua kehittämistoimintaansa. Tavoitteena on kasata jokaiselle mukaan lähtevälle yritykselle 4-5 hengen monitieteinen opiskelijatiimi, joka koostuu Jyväskylän yliopiston eri tiedekuntien opiskelijoista ja nämä opiskelijatiimit sitten työskentelevät kesän aikana yrityksen kehittämistarpeen parissa. Tiedekuntatasolla mukaan kokeiluun ovat lähteneet kaikki tiedekunnat, eli tarjolla oleva osaaminen on todella laaja-alaista.

Täältä löytyy hieman lisätietoja, ja Juho Heikkinen vastaa mielellään kaikenlaisiin kysymyksiin tähän pilottiin liittyen. Jos kiinnostuitte, ottakaapa yhteyttä! Yhteystiedot alla.

*****************************************************

Juho Heikkinen, M.Sc.

Project manager

Agora Center

University of Jyväskylä

Room B437.1 Agora

Mobile: +358 400 247984

*****************************************************

KSOy tiedote 12/11: Keskisuomalaista elämänlaatua ja elinkeinoelämän vahvuuksia viestitään jatkossa Human Technology -brändin alla

Keskisuomalaista elämänlaatua ja elinkeinoelämän vahvuuksia viestitään jatkossa Human Technology -brändin alla

 

Keskisuomalaiset kehittämisyhtiöt ovat yhteistyössä aloittaneet keskisuomalaisten elinkeinoelämän vahvuuksien kehittämisen kärkiklustereiden (Uudistuvat koneet ja laitteet, Kehittyvä asuminen ja Bioenergiasta elinvoimaa) avulla. Tätä maakunnallista yhteistyötä ja sen edistymistä viestitään Human Technology -brändin avulla. Klusterityön edistymisestä, sen tavoitteista, tuloksista ja toiminnasta maakunnallamme löydät tietoa kotisivuilta, osoitteesta http://htklusterit.fi sekä kymmenen kertaa vuodessa lähetettävästä uutiskirjeestä, jonka Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy sinulle välittää.

 

Uutiskirjeen löydät osoitteesta

http://bit.ly/Lue_uutisia_Keski-Suomesta

 

Lukuiloa!

 

Jos sinulle herää kysymyksiä koskien HT-klusterien toiminnasta tai olet muuten vain kiinnostunut kehittämään toimintaasi tavalla, jossa klusteritoiminta saattaisi olla avuksi yritysideasi ja liiketoimintasi kehittämisessä, voit ottaa yhteyttä Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy:n niin voimme yhdessä miettiä kehittämistoimenpiteitä eteenpäin.

 

Human Technology -klusteriyhteistyötä tekevät toimialojen yritysten kanssa:

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy, Jämsek Oy, Kehittämisyhtiö

Karstulanseutu Oy, Kehittämisyhtiö KeuLink Oy, Saarijärven Seudun

Yrityspalvelu Oy, Witas Oy, Ääneseudun Kehitys Oy, Jyväskylä Innovation Oy

KSOy tiedote 11/11: Karstulan kunnan avustus yritysten kesätyöllistämiseen

Avustus karstusten yritysten kesätyöllistämiseen

 

Karstulan kunta myöntää avustusta karstusille yrityksille 70 nuoren kesätyöllistämiseen. Avustus myönnetään yrityksille 16 – 25 -vuotiaiden (syntymävuosi 1985 – 1994) karstulalaisten nuorten työllistämiseen kuukauden ajaksi ajalla 2.5. – 30.9.2011, ja se on suuruudeltaan 330 € / työntekijä. Avustus tulee hakea 16.5.2011 mennessä, ja se maksetaan jälkikäteen esitettyjä palkkatositteita vastaan, joista tulee ilmetä, että työnantaja on hoitanut työntekijästä aiheutuvat työnantajamaksut. Avustuksen hakulomakkeita on saatavilla kunnan internet-sivuilta (http://www.karstula.fi/asiointi+ja+hallinto/sahkoinen+ilmoitustaulu/avustukset/) ja kunnantalon infopisteestä. Hakemukset palautetaan 16.5.2011 mennessä osoitteeseen kirjaamo(at)karstula.fi tai osoitteeseen Karstulan kunnan henkilöstöyksikkö, Virastotie 4, 43500 Karstula. Yhteyshenkilönä asiassa toimii Sisko Välimäki (puh. 044 459 6650, sähköposti sisko.valimaki(at)karstula.fi).

KSOy tiedote 10/11: Monimuotokoulutusta pk-yritysten työntekijätarpeisiin

Onko sinulla avoin työpaikka, johon tarvitsisit työntekijän? Tai onko sinulla potentiaalinen työntekijä, joka tulisi kouluttaa alalle?

 

Keski-Suomen ELY-keskuksen rahoittama työvoimakoulutus erityisesti pk-yritysten tarpeisiin on käynnissä 1.1.2011-31.12.2011. Monialakoulutuksen tarkoituksena on työllistää opiskelijat koulutuksen avulla avoimiin työpaikkoihin. Koulutusta ei ole sidottu toimialaan ja se muotoutuu henkilökohtaistamis-suunnitelman mukaan, johon pääsevät vaikuttamaan niin opiskelija kuin työpaikkaa tarjoava yritys. Koulutussuunnitelma laaditaan yhdessä.

 

Lisätietoa koulutuksesta tästä.

Ota yhteyttä oman alueesi työvoima- ja elinkeinotoimistoon, jos kiinnostuit asiasta.

Karstulan TE-toimisto, p. 010 19 4644

KSOy tiedote 9/11: Arvot ja Asenteet -seminaari

Karstulan Yrittäjät järjestävät Karstulassa seminaarin, jonka tarkoituksena on antaa meille kaikille virtaa ja piristysruisketta toimia sekä taloudellisen, että henkisen hyvinvoinnin kannalta menestyksekkäästi. Arvot ja Asenteet -niminen seminaari pidetään 16.3. klo 17.00-20.30 Karstulan Evankelisella Kansanopistolla. Yksittäislippuja tilaisuuteen voi ostaa KIPAsta p. 014-461 054 tai Lounas-Kahvila Hertasta 045-359 9005. Liput: seminaari 30 € (seminaari+kahvit) tai seminaari ja lounas + kahvit 40 € (lounasvaraukset viim. 11.3. mennessä).

 

Ryhmävaraukset, yrityslaskutus ja lisätietoja tilaisuudesta antavat:

 

Karstulan Yrittäjät ry

yrittajat@karstulanyrittajat.fi tai

044-066 3568/Maisa Piesala

040-708 0763/Hannu Oinonen

 

Tervetuloa tilaisuuteen! Lisätietoa tästä.

KSOy tiedote 8/11: KOULUTUS: Rakentamispalveluiden käännetty arvonlisäverovelvollisuus

Tiesitkö tämän?

Rakentamisalan arvonlisäverotus muuttuu: Käännetty arvonlisävero astuu voimaan 1.4.2011.

RAKENTAMISPALVELUIDEN KÄÄNNETTY ARVONLISÄVEROVELVOLLISUUS- KOULUTUS Karstulassa perjantaina 4.3.2011 klo: 9.00 – 12.00, Kunnantalo Himmelin valtuustosalissa

 

Ohjelma:

* Mitä käännetty arvonlisäverovelvollisuus tarkoittaa?

* Soveltamisala

- kiinteistöön kohdistuva palvelu

- rakentamispalvelu

- työvoimavuokraus

* Ostajan asema

- myynnin satunnaisuus

- valtio ja kunnat

- välimies

* Uudet laskumerkintävaatimukset

* Kausiveroilmoituksen muutokset

* Negatiivinen arvonlisävero

* Siirtymävaihe

 

Koulutuksen sisällöstä vastaa LappiEdu ja koulutus toteutetaan videoetäkoulutuksena.

Koulutuksen hinta määräytyy osallistujien lukumäärän mukaan esim. 20 osallistujaa 30 €/ hlö, 15 osallistujaa 40 €/ hlö

Hinta sisältää koulutusmateriaalin, kahvit sekä alv 23 %. Koulutus laskutetaan jälkikäteen.

Ilmoittautumiset ja lisätietoja vuokko.isopoussu@karstula.fi

KSOy tiedote 7/11: UUSI palvelu- ja matkailijakartta tekeillä!

Karstulan UUSI palvelu- ja matkailijakartta tekeillä!

Luoteisen Keski-Suomen nuorkauppakamari valmistaa Kehittämisyhtiön toimeksiannosta uutta palvelu- ja matkailijakarttaa. Kartta valmistettiin viimeksi vuonna 2009 ja se on palvellut matkailijoita ja kuntalaisia kaksi vuotta. Nyt valmisteilla oleva kartta on myös kaksivuotinen.

Karttaan merkitään kaikki keskusta- ja taajama-alueen tiet ja osoitteet. Kartta- ja muiden oleellisten tietojen lisäksi, nuorkauppakamarilaiset myyvät kartan reunoille mainospaikkoja. Yhden mainospaikan hinta on 110,00 € (alv 0%). Mainospaikan koko on sama kuin viime vuonna, eli 26 mm x 70 mm. Mainospaikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa toimia nopeasti, mikäli haluaa varmistaa oman näkyvyytensä kartassa. Mainospaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Vuonna 2009 paikat loppuivat kesken, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

Karttoja painetaan 7 000 kpl ja niitä jaetaan matkailijoiden lisäksi myös Karstulan kesäasukkaille. Karttaa jaetaan myös yrityksiin, jotka lähtevät mukaan mainostamaan karttaan.

Jos kiinnostuit heti mainostamaan kartassa, ota yhteyttä alla oleviin yhteyshenkilöihin ja varaa paikkasi.

Mainosmateriaalin voi toimittaa Eeva Lahtiselle, Habitus Oy, eeva@habitusoy.fi p. 0400-598 118. Materiaalien toimitus helmikuun loppuun mennessä.

 

Karttaprojektin yhteyshenkilöt:

Eeva Lahtinen, Habitus Oy, eeva@habitusoy.fi, p. 0400-598 118

Markku Mäkinen, k-s.kuljetus.pakkaus@pp.inet.fi, p. 040-573 4783

KSOy tiedote 6/11: Päivitä yrityksesi tiedot karstulanseutu.fi-yritysrekisteriin

Hei,

Päivitämme jälleen kotisivuillamme (http://www.karstulanseutu.fi/) olevaa yritysrekisteriä. Toivoisimme, että mahdollisimman monella olisi aikaa käydä tarkistamassa oman yrityksensä tiedot rekisteristä. Rekisterin tarkoituksena on pitää yllä listaa paikkakuntamme yrittäjistä ja heidän tarjoamista palveluista mahdollisimman monipuolisesti. Näin rekisteri palvelee niin yrittäjiä, kuntalaisia kuin kunnan ulkopuolisiakin tahoja yhteystietojen etsinnässä ja tietyntyyppisten yritysten tavoittamisessa. Rekisteriä käytetään paljon ja olemme saaneet kehuja rekisterin ylläpidosta. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea teille, jotka aktiivisesti päivitätte sinne tietojanne.

 

Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy ylläpitää rekisteriä ja käyttää sitä omaan tiedottamiseensa. Yhtiö ei anna valmiita osoite- tai sähköpostilistauksia rekisteristä ulkopuolisille. Rekisteri on kaikkien nähtävillä osoitteessa http://www.karstulanseutu.fi/.

 

Yhtiön sivuilla on myös rekisteri paikkakunnan yhdistyksistä. Jos kuulut johonkin yhdistykseen, viethän viestiä myös vapaaehtoisjärjestöille mahdollisuudesta pitää yhteystietojaan esillä yhtiömme sivuilla. Tämä tiedote lähetetään myös jo sivustolla tällä hetkellä oleville yhdistyksille, joiden sähköpostiosoitteet ovat meillä tiedossa.Tietojen päivittäminen ja lisääminen on maksutonta. Tiedot voi päivittää suoraan netin kautta seuraavilla lomakkeilla tai ottamalla yhteyttä allekirjoittaneeseen.

YRITYKSET (http://yritys.karstulanseutu.com/yrityslomake.php)

YHDISTYKSET (http://www.karstulanseutu.fi/yhdistys/?tee=ehdot)

 

Lisätietoja rekisteristä antaa Jenni Päivinen, jenni.paivinen@karstulanseutu.fi, p. 050- 381 5917.

KSOy tiedote 5/11: Näkökulmaverstas -työnohjausta yrittäjälle

Hei,

Saarijärven-Karstulan alueella on aloittanut toimintansa Näkökulmaverstas yrittäjille, joka tarjoaa vertaistukea, koulutusta ja opintomatkoja eri yritysvaiheessa asioiden kanssa painiville yrittäjille. Mikäli toimintaryhmään osallistuminen kiinnostaa ja tuntuu, että komppiapu on nyt enemmän kuin tarpeen, liity rohkeasti mukaan! Asiasta kertoo mielellään lisää Heli Korhonen. Lisätietoa ja yhteystiedot alla sekä liitteissä.

 

Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Näkökulmaverstas – työnohjausta yrittäjille Tuntuuko tulevaisuus epävarmalta? Kaipaatko uusia näkökulmia ja ideoita? Uskoa tulevaisuuteen? Tule mukaan työnohjaajan johdolla toimivaan yrittäjäryhmään pohtimaan asioita porukalla! Ryhmiä kootaan parastaikaa koko Keski-Suomessa, myös Karstulassa. Toiminta on käynnistymässä ja lisää käynnistyy sitä mukaa, kun mukaan ilmoittautuu 5-7 samoissa ongelmissa painiskelevaa yrittäjää. Voit toimia millä alalla tahansa, olla aloittelemassa tai jo pikkuhiljaa lopettelemassa yrittäjänuraasi. Kokoontumiskertoja on muutamia vuodessa. Tapaamisissa pohditaan esimerkiksi omaa yrittäjyyttä ja yrityksen taloutta, asiakkuuksia, markkinointia, prosessien tehokkuutta, työn organisointia sekä yrityksen osaamista ja kehittämistä. Osallistujien erilaiset taustat ja osaaminen ovat voimavarana verstasryhmien toiminnassa. Keskustelun pohjaksi tarjotaan aiheita myös pari kertaa vuodessa järjestettävissä yhteisissä koulutustilaisuuksissa ja opintomatkoilla. Koulutuspäivät antavat oivallisen mahdollisuuden löytää yhteistyökumppaneita ja verkostoitua maakunnassa ja sen ulkopuolella. Maaseudun Sivistysliiton hallinnoima ”Verkostot perheyrittäjän apuna muutosvalmiuden haasteissa” on keskisuomalaisten pienten, alle 10 henkeä työllistävien yrittäjien tueksi käynnistetty kolmevuotinen hanke. Lisätietoja antaa hankekoordinaattori Heli Korhonen, puh. 044-5681207, heli.korhonen@msl.fi, www.msl.fi.

 

Näkokulmaverstas yrittäjille

Mukaan Näkökulmaverstas-toimintaan! Miksi?

Karstulanseutu Oy: Uutiskirje 5/2012

Yritystulkki – yritystoiminnan neuvontaa ja lomakkeita nyt myös netissä!

Yritystoimintaan liittyvää neuvontaa ja lomakkeita on saatavilla nyt myös netistä. Omatoimisille yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville löytyy tuhti paketti yritystoiminnasta Karstulanseudun kotisivuilla olevasta Yritystulkki-palvelusta. Palvelusta löytyy laaja skaala mm erilaisia lomakkeita, joita yrittäjä toiminnassaan tarvitsee. Lomakkeiden täyttöä opastetaan oppain. Tutustu palveluun.
Yrittäjillä mahdollisuus tukea frisbeegolf-radan rakentamista
Luoteisen Keski-Suomen nuorkauppakamari on aktiivisesti lähtenyt kehittämään uutta palvelua ja harrastusmuotoa Karstulaan. Yhdistyksen tavoitteena on rakentaa 9-paikkainen frisbeegolf-rata Hämeenniemeen, joka on kaikkien kuntalaisten ja matkailijoiden käytössä ja palvelee erityisesti myös koululaisia. Vastaavankokoinen rata löytyy esimerkiksi Kemistä (kuva: www.kemi.fi). Näin pääset mukaan auttamaan ja edistämään paikkakunnan oman projektin etenemistä.
Hygieniapassikoulutus ja alkoholilainsäädäntökoulutus Ropotilla 10.4. klo 9 alkaen
Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus POKE järjestää 10.4.2012 Ropotilla, Karstulassa, hygieniapassi- ja alkoholilainsäädäntökoulutukset. Koulutusten ohessa suoritetaan myös vaadittavat testit. Hygieniapassikoulutus on klo 9.00-15.00. Alkoholilainsäädäntökoulutus alkaa hygieniapassikoulutuksen jälkeen klo 15.00-16.00. Ilmoittaudu mukaan!

Karstulanseutu Oy: Uutikirje 4/2012

Laajakaista-hanke etenee – ilmoittaudu laajakaistakuidun tilaajaksi!

Kuuskaistan valokuituliittymien markkinointi on alkanut. Yhtiö julkaisee maalis-huhtikuun aikana 12-sivuisen esitteen Ykköset-lehden välissä, josta löytyy tarkemmat tiedot järjestettävistä infotilaisuuksista sekä tulossa olevasta palvelusta. Haluatko ilmoittautua laajakaistakuidun tilaajaksi? Voit ilmoittaa halukkuutesi, tässä vaiheessa vielä ilman sitoumuksia, Kuuskaistan nettisivuilla.
Yritänkö yksin – vai pärjäisinkö paremmin yhteistyötä tekemällä?
Karstulan Wanhoissa Wehkeissä pohditaan maaliskuun 28. päivä yhteistyön etuja ja viritellään verkostoja osallistujien välille. Näkökulmaverstas järjestää koulutuspäivän kaikille yrittäjille ja erilaisille yritysten sidosryhmille ja yhteistyökumppaneille 28.3. klo 12.30-16.00. Puhujina mm Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen, Anita Halme Finn-Savotta Oy, Satu Ahlman Blue Saga Company (kuvassa) sekä kunnanjohtaja Jukka Hiltunen ja Karstulanseutu Oy:n toimitusjohtaja Ari Piesala.
Yrittäjä – hae kunnan tukea kesätyöntekijän työllistämiseen!
Oletko vailla kesätyöntekijää? Työllistä paikkakuntalainen nuori 16-25 vuotias ja voit hakea työllistämiseen tukea Karstulan kunnalta. Karstulan kunta on avannut jokavuotisen haun Karstulassa sijaitseville yrityksille ja yhdistyksille yhteensä 70 nuoren kesätyöllistämiseen. Avustusten hakuaika päättyy 16.5.2012 klo 15.00.

KSOy tiedote 2/12: Uutisia Keski-Suomesta: Omilla innovaatioilla kasvuun

Ohessa linkki Uutisia Keski-Suomesta -tiedotteeseen, jossa kerrotaan keskisuomalaisten yritysten kuulumisia, elämänkertoja sekä onnistumisia eri aloilta. http://uutiskirje.jykes.fi/uutiskirje/htc/lue/Uutisia-Keski-Suomesta%3A-Omilla-innovaatioilla-kasvuun/14f1e78cdd063e/4f2103bb93599

KSOy tiedote 1/12: Naisyrittäjien innovaatiopäivät 10.-12.2.2012

Millainen on yrityksesi vuosi 2012?

- Haluatko antaa mahdollisuuden mielikuvitukselle, pienille ja suurille ahaa-elämyksille, naisyrittäjien verkoston voimalle sekä liiketoiminnan kehittämiselle Perämeren rannalla?

Useimmat keksinnöt ja ideat syntyvät silloin, kun näemme tavanomaiset asiat uudessa valossa. Arjen kiireessä on harvoin aikaa liiketoiminnan kehittämiseen, ja luovuus vaatii myös joutenoloa. Innovatiivisuus on vuorovaikutteista: parhaimmillaan yhteistyö synnyttää kiehtovia tuotteita ja palveluita, jotka hyödyttävät monia yrittäjiä ja jotka eivät olisi tulleet kenellekään yksin mieleen.

Keski-Suomen ja Lapin naisyrittäjien yhteiset innovaatiopäivät järjestetään 10.─12.2.2012 Kemissä (pe─su). Viikonloppuun sisältyy kaksipäiväinen seminaari, tutustuminen Kemin Lumilinnaan ja Jalokivigalleriaan sekä vapaata oleskelua inspiraation ja verkostoitumisen tueksi. Pdf-esitteessä voit tutustua viikonlopun ohjelmaan, lisätietoja myös osoitteessa http://www.verynais.fi/?page_id=370&event_id=708.

 

Kohderyhmä

Innovaatiopäivät on tarkoitettu kaikille Keski-Suomen ja Lapin naisyrittäjille. Sinun ei tarvitse olla innovaattori tai keksijä – avoin ja utelias mieli riittää!

 

Hinta

Seminaariosallistujan omavastuumaksu on 30 euroa (alv. 0 %), joka sisältää ohjelmassa mainitun kaksipäiväisen seminaarin, aamu- ja iltapäiväkahvitarjoilun sekä pääsyliput Lumilinnaan ja Jalokivigalleriaan. Jyväskylä–Kemi–Jyväskylä-bussikuljetuksen omavastuumaksu on 25 euroa (alv. 0 %), joka sisältää bussikuljetuksen sekä menomatkalla lounaan ja tutustumisen Muhokseen, Mimmin kuntaan.

 

Muut kustannukset

Osallistujat vastaavat omista majoitus- ja ruokailukustannuksistaan. Seminaari järjestetään Hotelli Cumulus Kemissä, josta voi varata huoneen hintaan 88,00 euroa (1hh) tai 46,00 euroa per henkilö (2hh). Lisätiedot: http://www.cumulus.fi/hotellit/kemi/fi_FI/kemi/.

 

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu 12.1.2012 mennessä Pirjo Vuorenpäälle: 0400 698 564, pirjo.vuorenpaa@ely-keskus.fi. HUOM: Lyhyt ilmoittautumisaika, toimithan nopeasti jos haluat mukaan! Bussikuljetuksen vuoksi rajallinen määrä paikkoja.

 

Paikkoja vapaana myös näissä koulutuksissa:

Sähköisen markkinoinnin perusteet, 1.2.2012, Jyväskylä

Työnantajuuden ja johtamisen yrittäjäsafari, 23.2.-27.11.2012, Jyväskylä

Kerron mielelläni lisätietoja kaikista tapahtumistamme, otathan yhteyttä!

 

Terveisin

Hannele Häyhä, projektisuunnittelija

Naisyrittäjyyden ja yrittäjien sijaispalvelun kehittämishanke

Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue

hannele.hayha@ely-keskus.fi

040 180 1393, 014 4498 750 (faksi)

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

PL 250, Cygnaeuksenkatu 1, 40101 Jyväskylä

www.ely-keskus.fi/keski-suomi, www.verynais.fi

Vuosi 2013

 

Vuosi 2012

 

Vuosi 2011

(* merkityt linkit ohjautuvat Ruoka&Matkailucentria -sivuston ulkopuolelle)

Vuosi 2013

 

Vuosi 2012

 

Vuosi 2011

Suurin osa linkeistä vie Ruoka&Matkailucentria -sivuston ulkopuolelle.

Vuosi 2012

 

Vuosi 2011

Linkit vievät Ruoka&Matkailucentria -sivuston ulkopuolelle.

Vuosi 2013

 

Vuosi 2012

 

Vuosi 2011

Vuosi 2012

Vuosi 2011

Suurin osa linkeistä vie Ruoka&Matkailucentria -sivuston ulkopuolelle.

Vuosi 2013

 

Vuosi 2012

 

Vuosi 2011

Vuosi 2013

 

Vuosi 2012

  1. Keski-Suomen matkailutiedote 1/2012 tammikuu
  2. Keski-Suomen matkailutiedote 2/2012 huhtikuu
  3. Keski-Suomen matkailutiedote 3/2012 syyskuu

 

Vuosi 2011

  1. Keski-Suomen matkailutiedote 1/2011 helmikuu
  2. Keski-Suomen matkailutiedote 2/2011 huhtikuu
  3. Keski-Suomen matkailutiedote 3/2011 syyskuu
  4. Keski-Suomen matkailutiedote 4/2011 joulukuu

Linkit vievät Ruoka&Matkailucentria -sivuston ulkopuolelle.

 

 

Jyväskylän seudun matkailuesite 2012 on ilmestynyt

Jyväskylän Seudun Matkailun vuosittain julkaisema Jyväskylän seudun matkailuesite 2012 on valmistunut. Sisältö esittelee tuttuun tapaan Jyväskylän, Laukaan, Muuramen, Uuraisten, Hankasalmen, Petäjäveden ja Toivakan kuntien monipuolista matkailutarjontaa. Uuteen matkailuesitteeseen osallistui jälleen noin 150 seudun matkailualan yritystä ja esitettä painettiin kaikkiaan 137 000 kappaletta yhteensä viidellä eri kielellä – suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Kaikki kieliversiot ilmestyivät jo vuoden alusta.

Sähköiset matkailuesitteet ovat selailtavissa ja ladattavissa matkailun nettisivuilla:

Suomi

Englanti

Ruotsi

Saksa

Venäjä

Matkailuesitteen esitejakelu seudulla toteutetaan viikolla 5.

Tänä vuonna palvelu on ulkoistettu ja otammekin mielellämme¨vastaan palautetta sen onnistumisesta.

 

Kesän 2012 LomaSuomi

LomaSuomen lehteä kehitetään edelleen palvelemaan yhä paremmin kotimaassa kesää ja lomaa viettävää turistia, unohtamatta ulkonäköä, jota myös selkeytetään ja uudistetaan.

Tapahtumille rakennetaan lehden keskelle oma muusta sisällöstä erottuva toimitettu, huomattava osionsa ’Kesätapahtumien Suomi’. Maantieteelliset alueet erottuvat entistä selkeämmin värikoodattuna. Alue-avaukset ovat 4-5 sivua pitkiä ja niissä kerrotaan alueen kaikki oleelliset matkailu-uutiset ja faktatiedot.

Jo hyväksi koettujen ja toimivien osioiden/teemojen lisäksi uusia kesämatkailijaa hyödyttäviä osioita ovat mm. tanssilavat, kesämajoitus (camping, hostellit, B&B, huoneistohotellit), etusetelit (matkanvarren ruokailuun ym.), outlet/tehtaanmyymälät, ostoskeitaat, kesäruoka, perhekohteet (huvipuistot, vesipuistot, puuhamaat..), retkeily.

LomaSuomen kesänumerolla on 1,2 miljoonaa lukijaa, joista kolmasosa säilyttää lehden jopa koko kesäkauden. Lehti on 400.000 kappaleen painoksellaan kesän suurin painettu matkailumedia. Lehti ilmestyy 11.5.

Jyväskylän seutu lähtee tuttuun tapaan yhteisilmoituksella lehteen mukaan, mikäli kiinnostuineita on tarpeeksi. Hinnat ovat maksimissaan samat kuin viime vuonna (1 sivu 6.670 €, 1/2 sivu 3.335 €, 1/4 sivu 1.668 €, 1/8 sivu 834 €). Hinta riippuu osallistujamäärästä.

Kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä Sini Tirroseen, sini.tirronen@jkl.fi. Ilmoitustilavarausten deadline on perjantai 3.2.

 

Suoma 1. kiertue 12.-14.3.2012

Suoma -kiertue on Suomen ainoa valtakunnallinen matkailun myyntikiertue. Myyntikiertueen tavoite on lisätä Suomen matkailukohteiden ja matkailutuotteiden näkyvyyttä sekä tunnettuutta ja kasvattaa ryhmämyyntiä. Kiertueella pyritään luomaan uusia henkilökohtaisia kontakteja ryhmämatkoja varaaviin asiakkaisiin sekä vahvistamaan jo aiemmin syntyneitä asiakassuhteita. Lisäksi tavoitteena on verkostoitua muiden matkailualan toimijoiden kanssa. Ostajiksi kutsutaan tuhansia yhdistysten, järjestöjen ja yritysten matka-asioista vastaavia edustajia sekä matkailualan ammattilaisia. Kiertueen myyjät ovat Suomen merkittävimpiä alueorganisaatioita, matkailualueita,hotelliketjuja ja matkailupalveluja tarjoavia yrityksiä.

1. Kiertue: 12.3. Tampere, 13.3. Turku, 14.3. Lahti

Ilmoittautumiset tästä 15.2. mennessä. Ilmoitathan osallistumisestasi myös Maija Nurmiselle, maija.nurminen@jkl.fi, p. 014 266 1357.

 

Likkojen Lenkki Jyväskylä lauantaina 12.5.

Naisten iloinen kuntoliikuntatapahtuma Likkojen Lenkki järjestetään Jyväskylässä nyt toista kertaa. Tapahtumapaikkana on Hippoksen pesäpallostadion. Katso lisää tästä(pdf). Merkitse päivämäärä 12.5. kello 12-18 kalenteriisi jo nyt ja tutustu ilmoittautumisohjeisiin osoitteessa: www.likkojenlenkki.fi.

Asemakatu 6, 40100 Jyväskylä · puh. (014) 266 0113 matkailu@jkl.fi, http://www.jyvaskylanseutu.fi/matkailu

Kesän 2012 LomaSuomen ilmoittautumisdeadline to 9.2.

Nyt on viimeinen mahdollisuus ilmoittaa kiinnostumisensa osallistua Jyväskylän seudun yhteisilmoitukseen kesän 2012 LomaSuomeen. Mikäli tarvittavaa osallistujamäärää (1 sivu) ei saada kokoon, jättäydymme julkaisusta tänä vuonna.

Mikäli kokoon saadaan vähintään yksi sivu, ilmoitustilahinnat ovat seuraavat: 1/1 sivu 6.670 €, 1/2 sivu 3.335 €, 1/4 sivu 1.668 €, 1/8 sivu 834 €. Mikäli kokoon saadaan kokonainen aukeama, hinnat per yritys ovat edullisemmat.

Kiinnostuneet, ottakaa pikaisesti yhteyttä Sini Tirroseen, sini.tirronen@jkl.fi, puh. 014 266 0113.

 

Vene 2012 -messut Helsingissä 10.-19.2.

Koko Suomen keskeinen saaristo- ja vesistömatkailutarjonta esittäytyy jälleen Helsingin venemessuilla komealla yhteisosastolla, joka koostetaan Saaristoasiain neuvottelukunnan myötävaikutuksella. Jyväskylän seutu on edustettuna omalla ständillä. Esittelypaikan lisäksi 220 m2:n osastolla on näyttävä seinätaulu sekä Päijännettä Pohjoiseen –karttaesitettä. Päijätmark Ky, Kai Sourander vastaa koko osaston koordinoinnista ja hoitaa Jyväskylän seudun näkyvyyttä ja esitejakelua.

 

SYÖ & SAUNO 2 -seminaari järjestetään 16.2. Juurikkasaaressa

Terve löyly, terve lämmin, terve henkäys kiukainen!

Taikoja, loitsuja ja vanhoja uskomuksia * vieläkö niille on paikka nykysaunassa?  Helmikuun 16. päivä tutustutaan tarinoiden merkitykseen saunapalvelun ja ruoan tuotteistamisessa sekä palkitaan saunaruokakilpailun voittaja!

Päivän aikana puhuvat Tarinakoneen Anne Kalliomäki, FT, kirjailija Paula Havaste, Keittiömestari Jukka Kyllönen, Kalevala Spirit yrityksen nokkamies Akke Virtanen sekä ruokatoimittaja Eija Juutilainen.

Katso tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet täältä: http://ruokacentria.com/images/maalla/syosauno/ohjelma.pdf

TERVETULOA!

Hyviä valokuvia ja videoita kaivataan

Maalla -hanke etsii hyviä ja laadukkaita valokuvia ja videoita keskisuomalaisesta maaseutumatkailusta avointa sosiaalisen median kampanjaa varten. Kuvat nimetään kohteiden mukaan.
Lähetäthän omasta mielestäsi 1-2 parasta valokuvaa ja videota yrityksestäsi Krista Karhuselle osoitteeseen krista.karhunen@jamk.fi.

Toiveena on, että valokuvat ja videot liittyvät seuraaviin teemoihin:

  • Kulttuuri ja aktiviteetit
  • Luonto ja hiljentyminen
  • Vesi
  • Sauna ja suomalaiset traditiot (paljut, mudat, avantouinti)
  • Ruoka ja majoittuminen

Ennen lähetystä muista nimetä tiedostot seuraavaan muotoon: maaseutumatkailu_Keski-Suomi_xxx.jpg. X-kirjaimien tilalle laita valokuvaa kuvaava sana.
Lisätietoa: Krista Karhunen, krista.karhunen@jamk.fi, 050 597 5473.

 

Hiihtolomaviikkojen tapahtumat

Jyväskylän seudun matkailuneuvonta kerää jälleen tietoa hiihtolomaviikoilla järjestettävistä tapahtumista ja ohjelmista Jyväskylän seudulla. Listaus tullaan laittamaan myös matkailun internetsivuille.
Lähetättehän tapahtuma-/ohjelmatiedot osoitteeseen matkailu@jkl.fi

 

Asemakatu 6, 40100 Jyväskylä · puh. (014) 266 0113 matkailu@jkl.fi, http://www.jyvaskylanseutu.fi/matkailu

Matkailuväen kesätempaus 26.5.

Jyväskylän seudun matkailukesä polkaistaan käyntiin jälleen yhteisen tempauksen voimin la 26.5. klo 10–16. Tällä kertaa paikkana toimii Forumin kauppakeskus, joka viettää samalla lapsiperheille suunnattua teemalauantaita. Mikäli haluat osallistua lapsiperheille suunnattuun tempaukseen ja tulla kertomaan Jyväskylän seudun omalle väelle kesätuotteistasi tai -tapahtumistasi, varaa itsellesi paikka mahdollisimman pian meri.norontaus@jkl.fi. Kymmenen nopeinta mahtuu mukaan. Kustannukset 50 € + alv 23% /per toimija. Huom! kerrothan myös, mikäli sinulla olisi tarjota jokin ohjelmanumero kesän avausta varten.

 

Esitejakelulla mukaan kevään messuille

Jyväskylän Seudun Matkailu osallistuu keväällä 2012 seuraaville messuille:

• Kotimaan matkailumessut (Tampereen messu- ja urheilukeskus, 13.-15.4.)

• Lapsi2012 -messut (Helsingin messukeskus, 27. – 29.4.)

Mikäli haluat osallistua messuille esitejakelulla, ota pikaisesti yhteyttä matkailukoordinaattori Susanne Sarvilinnaan (susanne.sarvilinna@jkl.fi, 0400 885 786).

Esitejakelun hinta on 50 €+ alv 23% /per messutapahtuma. Esitteet tulevat olemaan esillä Jyväskylän seudun yhteisosastolla. Esitteiden kuljetuksesta, jakamisesta ja esillepanosta huolehtii Jyväskylän Seudun Matkailun edustaja. Voit myös lahjoittaa jonkin tuotteesi osastolla järjestettävään arvontaan, tällöin yritys mainitaan osaston palkintoluettelossa.

 

Jyväskylän seudun yhteisosasto Vapaa-aika 2012 -messuilla

Tulevana viikonloppuna Jyväskylän Paviljongissa järjestetään Vapaa-aika 2012 -messut. Jyväskylän seudulla on tapahtumassa oma 25 m2:n yhteisosasto, jossa ovat mukana Jyväskylän Seudun Matkailu, Ränssin Kievari, Päijänne-risteilyt Hilden, Jukan Tokka, Savutuvan Apaja, Laajavuoren kesäteatteri, Riihivuoren Abloodi-teatteri ja Kylpylähotelli Peurunka.

Osastolla voi tutustua yritysten tuotteisiin ja saada Jyväskylän seudun parhaimmat vapaa-ajan vinkit tulevalle kesäkaudelle. Osastolla järjestetään myös arvonta, jossa voi voittaa upeita matkailuaiheisia palkintoja. Yhteisosaston numero on B680.

Asemakatu 6, 40100 Jyväskylä · puh. (014) 266 0113 matkailu@jkl.fi, http://www.jyvaskylanseutu.fi/matkailu

Jyväskylän seudun matkailuesitteen 2013 ilmoitustilamyynti on alkanut

Matkailuesitteen ja matkailun internetsivujen 2013 ilmoitustilamyynti on alkanut. Saatekirje ja sopimus on postitettu matkailutoimijoille viikolla 21, mutta molemmat ovat myös ladattavissa sivulta: http://jyvaskylanseutu.fi/matkailu/jsm/matkailuesite.  Sopimuksen palautuksen deadline on tiistai 5.6.2012.

Esitteen malli, rakenne ja tyyli pysyy pääasiallisesti entisen kaltaisena, mutta uutena teemana esittäytyy ’Sydämen asiana Sauna’ -osio. Kaikki matkailullisia saunatuotteita ja -palveluita tarjoavat yritykset voivat jatkossa valita näkyvyyden myös tämän osion sisältä.

Toimijoiden näkyvyydet matkailun internetsivuilla kokevat uudistuksen samalla kun koko matkailun sivut uudistuvat.Ilmaisen internetnäkyvyyden valinneet yritykset tullaan mainitsemaan nimeltä oman kunnan alla, ensisijaisesti linkkinä yrityksen omille kotisivuille. Jokainen matkailuesitteestä ilmoitustilan ostanut toimija puolestaan saa jatkossa automaattisesti kuvallisen näkyvyyden internetsivuille.

Lisätietoa: Sini Tirronen,  sini.tirronen@jkl.fi, p. (014) 266 1359